fuksi tilittää

Nonniin, ensimmäiset hämmentävät koulupäivät takana. Eri syistä olen viettänyt hämmästyttävän vähän aikaa koneen ääressä, joten raportti on hieman viivästynyt. Siis: millaiselta vaikuttaa kirjallisuuden opiskelu Helsingissä? Aika mainiolta. Porukka vaikuttaa olevan mukavaa ja monipuolista. Mukana on mm. eräs eläinaktivisti (pakko myöntää, että em. henkilön esittelykierroksella tokaistu "harrastan eläinaktivismia, eikä aikaa jää oikein muulle", on aika tyhjentävä kommentti). Hoblaa! Tuutorit olivat välillä vähän pihalla, mutta suuremmitta vaikeuksitta hekin meitä ohjastivat paikasta toiseen. Yllättävän monilla uusista on jo entuudestaan jotain opintoja takana. Monet ovat analysoineet klassikkokirjoja avoimessa, ja muutama tyyppi on eksynyt valtsikasta meidän seuraamme, kirjojen ja konjakin ääreen. Maanantai meni lähinnä tutustumisessa ja kiertelyssä, tiistaina meille kerrottiin, kuinka humanistikin voi saada töitä. Kuulitte oikein. Näin myös, miltä näyttää salillinen humanisteja. Nyt voikin sitten kuolla onnellisena. Esittelypäivät olivat paremmin järjestettyjä kuin Turussa, jossa ne olivat todella todella tylsiä. Nyt oli ihan fiksusti kerätty juhlasaliin opiskelijapaneeli, josaa valmistuneet ja gradun tai kandin työn parissa ahkeroivat viisi opiskelijaa selittivät kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Juuri näin se menee.

Tänään sitten Heikin unelmapäivä, eli opastettu kierros pääkirjastossa. Uuh. Paaaljon kirjoja. Syksyn lukujärjestyskin alkaa selkeytyä, joskin saan tietää niistä kurssien korvaavuuksista vasta ensi viikolla. Tai ehkä se on vaan bluffia, eikä mitään korvaavuuksia ole olemassakaan. Tiedossa tulevaisuus laitoksen byrokratian labyrintissa? Syksy menee aika lepposissa merkeissä, muutama kurssi, ja nekin lähinnä elokuva- ja televisiotutkimusta. Keväällä sitten enemmän, ja neljäs periodi onkin vilkkain. Ei tämä opiskelu siis toki täysin lusmuiluksi mene, alustavien vouhotusten mukaan kokooon pitäisi tulla vuodelta 53 opintopistettä. Siihen kun lisää nuo mahdollisesti korvautuvat kurssit, niin saadaan 73. Eli vaikutan superopiskelijalta tahtomattani. Ehkä näin...

Huomenna vähän datailua, eli tietokoneopetusta. Saanpahan viimein ihqn helsinki.fi -sähköpostiosoitteen. Jeejee. Turku häipyy taustaltani myös netin ihmemaassa. Enemmän uutisia kun niitä ilmenee, tältä erää kiitti ja kuitti.

Viime hetken lisäys: huomasin aiemmassa päivityksessä maininneeni Manderlayn. Olin siis sunnuntaina ko. rainaa katsomassa, ja aika hyvähän tuo oli. Erilainen kuin Dogville, ehkä parempikin. Jenkkikritiikissä Von Trier saa Michael Moorenkin vaikuttamaan äärikonservatiivilta.

luuseri jäi tietenkin kotiin koneen ääreen

En sitten lähtenyt pikinikille...Miksi? Selittelevä vastaus kuuluisi: istuskelin koneen ääressä ja yhtäkkiä vain huomasin, että en enää ehdi ajoissa Helsinkiin. Todellisempi syy lienee yksinkertainen haluttomuus ja lukkoon meneminen. Sääkin on hyvä, joten sitä ei voi edes verukkeenomaisesti syyttää. Osaavat olla pelottavia nuo uusien ihmisten tapaamiset...Ehkä vierastan sitä edelleen, vaikka viime syksynä Turussa olinkin omaksi yllätyksekseni se aktiivisin keskustelunavaaja ventovieraiden joukossa. Jäädyttyäni siis aamupäiväksi kotiin jäin miettimään kuinka suureksi askeleeksi ja esteeksi minkä tahansa jutun voi kasata. Tämäkin piknik (luultavasti) kivassa ja fiksussa seurassa kariutui siihen kun sinne Helsinkiin on niin kovin pitkä matka yms. yms. Yleispelkuruus on aina helpompaa kuin ennakkoluulottomasti uusiin tilanteisiin syöksähtely. Sitäpaitsi, lauma uusia ihmisiä on ehkä kuitenkin kivempi tavata sitten niissä "virallisemmissa"miitingeissä ensi viikolla. Huh huh, mitähän mäkin taas voivottelen...

Turun kunniakkaan kirjallisuuden ainejärjetö Prometheuksen kirjanpidon kasaaminen oli sarjassamme hommia, joita lykkää viime hetkiin asti (menen huomenna Turkuun viemään sen, rahoja ja muita papereita) ja jotka kuitenkin vievät vaan 5 minuuttia. Huomasipas taas tuossakin sen miten hyödytöntä tollanen lykkäily on...en tosin omaa hirveästi taipumuksia saamattomuuteen, olen yleensä pikemminkin se, joka raivokkaasti stressaa ja ottaa selvää asioista viikkoja ja kuukausia etukäteen ja tärisee sitten onnessaan kun on taas jotain, millä stressata. Joskus ihmettelen miten kukaan jaksaa kuunnella (saati sitten lukea) jorinoitani.

Nyt ehkä päivän happipyrähdys, etteivät pää ja silmät kipeydy tästä pimeyden keskellä oleilusta (vaikka ulkona on hyvä sää, ovat sälekaihtimet alhaalla. Perus goottishow?). Illemmalla sitten Dogvillea mun silmille, alkusoittona ja pohjustuksena huomenna valkokankaalta tapitettavaan Manderlay -pätkään. Von Trierin jenkkikritiikki on raivopäistä ja välillä turhankin paasaavaa, mutta osuu ajoittain ihan maukkaasti...

Päivän yhdistelmä: kirjallisuutta opiskeleva talonmies!

Toivon mukaan aiemmat viiltävät analyysit ja pituudeltaan suunnattomat päivitykset pitivät sadat lukijani hengissä...Palailin juuri maalta (siis Possulasta), jossa olin leikkimässä (huom. en omaa käytännön taitoja) talonmiestä Suskin kanssa. Hommana siis mökin talvikuntoon laitto, joka on sinällään aika pikku juttu, joten tiistaista perjantaihin kestänyt reissu meni pitkälti löhöillessä. Yksi kävelyretki saaren niemenkärkeen, Salonpäähän, saatiin sentään aikaiseksi. Kivaa oli silti, joskus on kiva vaan olla. Mökin pakkailuhommat, kuten boilerin tyhjentäminen sujuivat jo sulavasti tällaiselta konkarilta, joka teki ne jo viime vuonna. Ehkä mustakin voi tulla taitava jossain mökkihommissa? Tai sitten ei...Luin Bulgakovin loppuun, ehkä se on klassikko, mutta itse en mitenkään älyttömästi tykännyt. Katsottiin Sinkkuelämää sekä muita laatusarjoja (Everwood, L-koodi yms.). Onko telkkarin tuijottaminen aitoa mökkeilyä? Perkeleen pullamössökakarat menee korpeenkin vaan tuijottamaan töllöä.

Äsken lyhykäisvierailu kotiin, eli auton palautus. Olin saanut Kelalta postia, jossa tivasivat lisäselvityksiä asumistukihakemukseen. Isi loihti ehkä liiankin virallisen selvityskirjelmän, joka luultavasti ajaa asian. Kiitokset siitä. Sain myös jälleen kasan kirjoja luettavaksi, tällä kertaa ehkä jotain tiedettä...tossa olisi nyt pino sängyllä, eli on mistä valita. Kvanttihiukkasten syväanalyysia siis odotettavissa lähiviikkoina. Tai ei.

Huomenna ehkä kirjallisuudenopiskelijoiden piknikille Suokkiin, saas nähdä. Sunnuntaina Turussa käymään, ja sitten onkin jo tarunhohtoinen ensimmäinen opiskeluviikko. Eli viisi päivää päätöntä harhailua ympäri vieraita paikkoja osana laumaa, josta kaikki ovat varmasti yhtä pyörällä päästään kuin minä, ehkä jopa enemmän. Ehkä se on kiva olla tietämätön, aloittelija ja tulokas.

Pitkä, tylsä ja akateeminen selostus kirjojen kiehtovasta maailmasta

Mein gott, jo toinen päivitys tänään...Ihmeellinen apatia, sekä henkisesti että fyysisesti. Kirja (Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan) ei meinaa kiinnostaa eikä edes pysy kädessä. Lenkille voisi mennä mutta kun on niin kovin väsynyt olo. Prkl. Ehkä tähän tunnelmaan auttaa laatia pienoista listaa kesän aikana luetuista kirjoista kommentteineen. Jos tämä blogi vielä puolen vuoden tai vuoden päästä porskuttaa, on sitten kiva katsella mitä mieltä on eri opuksista ollut.

Kesän kirjarumba alkoi suoraan pääsykokeen jälkeen eli kesän alussa. Kesälaitumelle päässyt runopoika päätikin aluksi sivistää itseään uudehkolla suomalaisella kirjallisuudella.

Tuomas Vimma : Helsinki 12
Ökyrikkaiden kulinaristinuorten rahanhajuista seikkailua merkkituotteiden, paheellisten elämäntapojen ja ajoittaisen "työnteon" maailmassa. Satiiri (?) oli oikein mehukasta ja överiksi vedettyjen henkilöiden edesottamuksia seurasi mielellään. Kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä kirja, ja toimi mallikelpoisena pääkopan nollausvälineenä reilun kuukauden pääsykoepänttäyksen jälkeen. Vimma kirjoittaa ilmeisesti seuraavan kirjansa kirjankustannusmaailmasta...maltan tuskin odottaa.

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Vielä vähän aikaa sitten tallustelin samoja oppiaineeni käytäviä kuin kirjan kirjoittaja, joka on siis ex-yliopistoni laitoksella opettajana. Joitain palkintojakin keräillyt kirja paljastui lukemisen arvoiseksi. Ajoittain vähän liian tietoisen vaikea kirjoitustyyli aiheutti vähän alkuhankaluuksia, mutta vauhtiin päästyä kirjan hienosti suunniteltua rakennetta saattoi vain ihmetellä. Nuorten ja vanhojen ihmisten elämät risteilevät läpi aikakausien saman lähiöalueen ympärillä, ja esitelty henkilökavalkadi on runsaudessan ja erilaisuudessaan mainio. Pidin.

Välihuomio: heitin edellämainitun pätkän luonnoslaatikkoon, kävin lenkillä, ja nyt olo onkin jo parempi. Liikunta olkoon siunattu. Puuduttava listaus jatkukoon:

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Viime syksynä paljon huomiota kerännyt esikoisromaani yllättää kielellisellä leikittelyllä, joka ei edes usein sorru brassailluksi. Kolmen tyhjäntoimittaja-holistin päätöntä reissua ympäri Kalliota seuraa mielellään, ja pian huomaa ajattelevansa niin kuin Rimminen kirjoittaa. Oudosti, koukeroisesti, epäselvästi, mutta ah-niin-runollisesti.

Paul Auster: The New York Trilogy
Kolmesta romaanista koostuva trilogia 1980-luvulta. Identiteettipohdiskelua dekkarimuodossa. Nämäkin opukset toimivat mainiosti (olenko lukenut pelkästään hyviä kirjoja, vai enkö osaa/viitsi kritisoida?), ja juuri näin ns. postmodernia romaania pitääkin tehdä. Ei villejä muotokokeiluja, joissa sanat on järjestetty sivulla mielivaltaiseen asuun, vaan käyttämällä perinteisempää muotoa paljastaakseen sen omat lainalaisuudet.

Umberto Eco: The middle ages of James Joyce
Paljon puuduttavampi tutkielma kuin luulin, Econ lukijoita kosiskeleva tyyli ei ilmeisesti ollut vielä tekstin kirjoitusaikaan, 1960-luvulla, syntynyt. Raskasta tekstiä keskiajan maailmankuvan yhtymäkohdista ja eroista kyseisen irlantilaisherran tuotannossa. Puuh.

Milan Kundera: Romaanin taide
Innostuin kesän kunniaksi lukemaan Kunderaa oikein urakalla. Pidin muutama vuosi sitten Olemisen sietämättömästä keveydestä älyttömästi, mutten ollut lukenut muita tekijän kirjoja. Tämä esseekokoelma on kirjallisuusesseiden kastissa vertaansa vailla. Mielettömiä havaintoja romaanin kehityksestä, sekä sen tavasta peilata ihmisten samanaikaista muutosta, Kunderan erehtymättömään tyyliin kirjoitettuna.

Milan Kundera: Petetyt testamentit
Toinen esseekokoelma, ehkä hivenen raskaampi kuin edellinen, tällä kertaa myös musiikki vahvasti edustettuna. Kundera on ehkä paras Kafka-kommentoija, jota olen lukenut.

Milan Kundera: Naurun ja unohduksen kirja
Ei enää esseitä, vaan romaani, joskin tämäkin on enemmänkin tutkielman ja romaanin välimuoto (kuten on koko Kunderan tuotanto!). Nousee lähelle Olemisen sietämätöntä keveyttä, ja jotkin teemat ja ajatukset yhdistävätkin näitä kahta. Taminan matka lasten saarelle on poikkeuksellisen hieno jakso, joskin jotkut ideat tuntuvat vähän turhan hankalilta kesän ja liiallisen auringonvalon turruttamille aivopolosille. K:n henkilökuvaus on ainutlaatuista sen lämmössä, myötätunnossa ja kriittisyydessä.

Milan Kundera: Identiteetti
Vielä yksi, tämä itseasiassa Suskin löytö Lahden ABC-Renkomäen kirjamyymälästä =). Nopea lukuhetki, ihan ok kirja, joskin vahvistaa mielipidettä siitä, että Kunderan parhaat kirjat taitavat olla jo kirjoitettu. Nämä uudemmat, ranskaksi laaditut eivät yksinkertaisesti ole enää niin hyviä.

Dan Brown: DaVinci -koodi
Kelpo jännäri, joskin historiafiilistelyt vähän häirtsivät. Todisteeksi ks. edelliset blogimerkinnät.

Umberto Eco: Ruusun nimi
Hidasta alkua seurasi ihan kelvollinen kirja, jossa ajoittain tuppasi häiritsemään ainoastaan tekijän brassailu. Keskiaikainen murhamysteeri piti kuitenkin otteessaan loppuun asti, vaikka niin monista eri aineksista (etsiväkertomus, kirjallisuustieteellinen kommentaari, keskiajan estetiikan kuvaus, keskiajan teologian kuvaus, empiiriset menetelmät vs. jumalallinen ilmestys ym. ym.) kyhätty stoori ei voi olla vaikuttamatta hajanaiselta.

Ja siinä se...Kuten edellä mainitsin, tällä hetkellä käsittelyssä Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, joka ei ole temmannut ainakaan minua mukaansa ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Toivon mukaan myöhemmin selviää paraneeko tarina, tai ainakin ne syyt miksi kirja ei viehätä. Nyt ruoanlaittoon ja myöhemmin tupareihin. Kertokaahan, miksi vasen käteni on näin puutunut??

sivistynyttä keskustelua ja ahdistavia teinipellejä

Lauri (siis velipoikani) tuli sitten yllätyvisiitille eilen iltapäivällä, johtaen ex tempore kahvihetkeen stockmannin delissä, kun mukaan saatiin vielä kotoa Kirkkonummelta hätyytetty Isä. Kun toiset perheet keskustelisivat arkipäiväisistä asioista, koulunkäynnistä, töistä, perus elämästä, meidän puheenaiheemme sivusivat muistin esittämistä kirjallisuudessa, informaatioteoriaa ja logiikkaa sekä sotatapahtumien analyysia...Isä ilmoitti innoissaan räyhäävänsä seuraavassa kolumnissaan ajatuksesta, että Al-qaida toimii järjestönä täysin kvartaalitalouden oppien mukaisesti. Siis: autuaan tietämättömät itsemurhapommittajat ovatkin autuaan tietämättömiä vain siitä, että he ovat ulkoistettua työvoimaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuulitte sen täällä ekana, lapsukaiset! Anyways...ko. kohtaaminen saisi varmasti aikaan monenlaisia haikeita "miksei olla kuin muutkin" -aatoksia, mutta itse olen tällaiseen meininkiin ihan tyytyväinen. Vai sittenkin kyynisen hyväksyväinen?

Illalla kaivarissa katsomassa Nelosen järkkäämiä ilotulitusskaboja. Kävelymatkalla tajusin, etten ole tainnut olla kaivarissa kuin kerran (joku yläasteen taiteiden yö tms.) kun useimmat muut tuntemani henkilöt ovat viettäneet teinivuosiensa "parhaita" hetkiä siellä. Noh, noita voi sitten ajatella kun on vanha ja katkera ja tajuaa olleensa teininäkin kuin paraskin aikuinen. Takastulomatkalla täyteen ahdetussa kolmosen ratikassa tajusin kuinka paljon vihaan teinikänniääliöitä/ahdistun heidän seurassaan. Ehkä se on täydellistä tylsyyttä ja nörttimäisyyttä, en tiedä, mutta mieluummin istun kotona kavereiden kanssa kuin lähden suunnistamaan maailmanlopun näyttämölle, eli viikonloppuiltojen/öiden Helsingin keskustaan. Terveisin "itseensä sulkeutunut porvaripentu Tapiolasta".

I'm going to Hawaii, yay!

Lisää kuumuutta, kiitokset Ellulle! Mullahan ei tosin ole juurikaan kavereita, eli puhelimen lukuisat tyhjät muistipaikat odottavat täyttymystä.

Laita aakkoset allekain ja kirjoita niiden kohdalle puhelimesi muistissa oleva ensimmäisen sillä kirjaimella alkavan ihmisen nimi ja kuka hän on.

A - Angora: Pizzeria Kyrsälässä, ei siis ihan hirvittävän ajankohtainen enää.

B - Eip mitään

C - Eip mitään

D - Diacor Tapiola: uuh, sama kuin Ellulla. Lääkäri on iloinen asia.

E - Ellu: Ellu on superkiva.

F - Fossa: Hammaslääkärimesta, jonka vakiasiakas olen ollut ala-asteen lopulta lähtien.

G - Ei mitään, ei edes Geronimoa, kuka nyt sinne soittelisi?

H - Hanna N (eli Niemelä): Turkulaistunut viulistityttö, jota en musalinja-connectionista huolimatta kovinkaan hyvin tunne.

I - Ifström: Tapiolan kämpän myyneestä pariskunnasta se osapuoli (nainen), jonka etunimeä en muista...

J - Jaakko: Tuhansien fraasien mies..."Jeh! Katellaan mut ei hei sovita mitään!".

K - Karo: Hennan ihqpoju, ei enää sorvin ääressä.

L - Lassi: yläasteaikainen kaveri, hullu mies Sipoosta(!).

M - Maija K: hmm...Turkulainen kirjallisuudenopiskelijatoveri.

N - Numerohaku: Kun stalkkausvimma yllättää.

O - Osku: Kotihoodien naapureita.

P - Pepe Åhman: Meidän Heikki leikkauttaa hiuksensa vain parhailla!

Q - Nada

R - Riku: Naapurinpoika Vasikkahaasta, eli kotikonnuilta.

S - Saarikoski: Inttikaveri ja mevakumppani, mainio mies.

T - Tom Ifström: Tapiolan asuntokauppojen toinen osapuoli. On myös Bodom-jutun syyttäjä, eli perus julkkis.

U - Upi: Sähköalan monitoimimies, ja sitä kautta perhetuttu.

V - Vaari&Mummu: Westendin isovanhemmat.

W - Waldemar: Yläastekaveri, tuttavallisemmin Valtteri.

Y - Ei, tässäkään ei ole mitään.

Z - tyhjääkin tyhjempi

Hoplaa, täähän oli ihan superkiva juttu.

lopulta lienee syytä laskeutua omalle tasolleen

Aiempi merkintä meni siinä määrin omasta mahtavuudesta vouhottamiseen (kieli poskessa, tosin), että tämänkertainen raapustus paranee laatia nöryydellä ja alistumisella. Sitä saa mitä tilaa, kun herra kirjoittajaa patistaa päivittämään, hän alkaa heti elätellä haaveita maailmanvalloituksesta. Ehkä omien taitojen kehuminen on omiaan vapauttamaan lukijoiden piilevät aggressiot, kuten Ellu sanoi, tollaisia tekstejä on "kiva vihata", vai miten se menikään?

Joops, kirjallisuustieteen tuutorit lähestyivät tänään kirjeitse. Hauska nähdä, kuinka paljon tuutortoiminta, ja ekojen viikkojen meininki eroaa Turun vastaavasta, vuosi sitten koetusta kujeilusta. Ainejärjestö järjestää ilmeisesti jonkun Suomenlinna-piknikin jo ennen orientaatioviikon alkua. Voisi olla hyvä idea ängetä mukaan, sillä laillahan sitä ihmisiin tutustutaan. Ja koska runopojankin sisällä asuu pieni laumasielu, olisi hienoa kuulla, että oppiaineen haalari koristaisi opiskelijoita oikeiden tilaisuuksien tullen. Näin kun ei Turussa ollut, ilmeisesti ainejärjestön hallitus ei piitannut moisesta rypemisestä.

Katasastettiin äsken pitkään aikaan huonoin leffa, Cellular. Nokia taisi olla laittanut muutaman pennosen budjettiin kun firman kännykkä näkyi n. joka toisessa otoksessa ja repliikeissä oli mainosspiikkejä tyyliin "oletteko nähneet näitä uusia kännyköitä? Ne vasta ovatkin hyviä." Käsis oli muutenkin aivan uskomattoman huono ja jopa nimekkäät näyttelijät olivat täysin tyhjäkäynnillä. Huh, mitä sontaa. "Piinaava" trilleri oli uskomaton pannukakku, ja oli kiinnostava kuulla, että käsiksen laatinut hemmo on kirjoittanut myös Phone Boothin, joka samalla puhelinteemallaan on silti tuhat miljardia kertaa parempi tekele.

Käännös valmistui ja väitöskirja siirtyi ainakin hetkeksi historiaan, viimeiset sanat (muistaakseni "naisen taiteellinen polku" tms.) raapustin koneelle eilen iltapäivällä. Korjausehdotuksia ym. alkaa varmaan sadella jossain vaiheessa, mutta suurin työ on tehty, ja työtä siinä olikin. Nyt puolitoista viikkoa täyttä lomaa. Ensi viikolla vielä mökille nauttimaan loppukesän/alkusyksyn meizingistä. Hibhei ja niin edelleen...

mä oon tähti

Suunnattomien suosionosoitusten ja fanfaarien saattelemana hölmistynyt runopoika ilmestyy lavalle ja kumartaa näkymättömälle yleisölle, joka on tänään tehnyt itsensä kuuluvaksi. Jostain syystä parin tunnin sisällä useampi eri ihminen kinusi uutta päivitystä niin kuin eivät mitään muuta tekisikään kun katselisivat runopojan etusivua ja hakkaisivat rytmikkäästi selaimen "päivitä" -namiskaa. No mutta, jaarituksia elävästä elämästä vai viiltäviä analyyseja ajankohtaisista ilmiöistä ja kirjoista ym. taiteen ja kulttuurin esineellistymistä? Niitähän tässä maailman parhaassa blogissa on tavattu käydä läpi, lukijoiden iloksi tietenkin. Huoh, kärsivällisyyttä, armaat lukijani, hehkutus loppuu pian...

Mites...Kirjojen kahlailua, käännöstyö on loppumetreillä (praise the lord!), yleistä oleilua eli Suskin residenssin ja oman "työhuoneen" välillä reissaamista...Olin eilen superreipas (vai super-tyhjästävouhottoja?) ja otin urakalla selvää yliopistoasioista. Eli se orientaatioviikko on varmaan taas vanhan kertausta. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, syksyn opiskelu taitaa tämän pojan osalta mennä 5-7 tuntia/viikko -vauhdilla. Tekisi mieli kysyä miksi opiskelijoiden ikuisesta valmistumattomuudesta vouhotetaan kun kurssien tarjonta on tällaista? Tai ehkä vika on (taas) kirjallisuuden oppiaineessa. Ei ymmärrä! Joku saattaisi olla hirmu innoissaan tällaisesta toimettomuudesta, mutta siinä on sitten taas se vaara, että syksy menee makaillessa. Omasta aktiivisuudestahan se on lopulta kiinni...ehkä joku kielten kurssi ja sopivassa määrin yliopistoliikuntaa? Kun kesä loppuu, on kesäkeissinkin kadottava odottamaan rantakauden alkua.

Niin...äskeisen verbaaliryöpyn jälkeen pää onkin sitten tyhjä. Koska en jaksa jumittaa tässä ah-niin-mukavassa tuolissa hetkeä kauempaa keksimässä tyhjiä asioita typeristä aiheista taidan jättää tämän tilityksen tältä illalta. Tällä bloginpäivitysvauhdilla seuraava päivitys tulee n. 26. päivä...mutta ajoittaisia yllätyksiä ja rykäisyjä on toki mukava tehdä. Toivottavasti tämä akateeminen ja hienosävyinen päivitys oli omiaan lääkitsemään eräiden ihmisten (hei Lauri! hei Ellu!) runopoika-janon ainakin hetkeksi. Itsetietoinen taiteilija lähtee etsimään luovuutensa virtaa.

leffashow

En tee nykyisin enää paljon muuta kuin katson elokuvia. Tai ainakin leffojen katselu on lisääntynyt viime viikkoina räjähdysmäisesti. Ehkä se on ihan hyvä, liian usein tulee fiilisteltyä jollain leffalla, joka sitten kuitenkin jää ajan (tai kiinnostuksen) puutteen vuoksi näkemättä. Tänään sain myös aika hyvin töitä tehtyä, joten leffahetki sipsien ja kolajuoman kera oli täysin sopiva palkinto. Ellun kera siis katsastettiin Closer. Yllättävän hyvä leffa, ja mikä harvinaista näinä vaikeina aikoina, aika puhevoittoinen. Päähenkilöiden (2 pariskuntaa) sanailu oli kuitenkin niin mainiosti kirjoitettua, että rakkausmurheita oli todella miellyttävä seurata. Jokainen henkilö käytti niin sikamaisesti toisiaan hyväksi, ettei niille loputtomille rakkauden ja välinpitämättömyyden tunnustuksille voinut jäädä kylmäksi. "Sydän näyttää veriseltä nyrkiltä". Indeed...Kuten arvasin, Clive Owen, joka oli vähän väärässä roolissa Sin Cityssa, oli tässä täysin paikallaan. Ja Natalie Portman on edelleen ihQ.

Ulkona sataa ja tuntuu tosissaan siltä, että syksy on tullut. Ei vielä! Ehkä vielä ehtii harrastaa vastuuttomuuksia ja lukea vailla taiteellista arvoa olevia kirjoja? Ja viettää kesäloman viime päiviä sen partiotytön kanssa? Kyllä vaan, oi kyllä.

kirjoja ja juoksemista ja kirjoja

Vielä DaVincista: loppuun saakka ihan kelpo jännäri. Louvren kävijämäärä on luultavasti tuplaantunut parissa vuodessa, kun kävijät kiertelevät kirjan sankareiden jalanjäljissä. Mikä on siis pelkästään hyvä asia. Häiritsee vaan niin penteleesti, että miksi Dan Brown julistaa kirjassa kaikkien asioiden olevan historiallisia faktoja (perustelematta niitä) ja sitten voihkii haastatteluissa, että kirjahan on tietenkin fiktiota ja on lukijasta kiinni, mitä hän uskoo. Joopa joo, miksi mä tästäkin jaksan vaahdota? Onneksi heti löytyi seuraava kirja (Heikki-maailman hyökkäys on vääjäämätön sillä se tärkeämpi huomion kohde on partioleirillä). Umberto Econ Ruusun nimi on opus, jota olen yrittänyt kahlata aiemminkin, mutta nyt olisi kenties aika onnistua. Vaikka kirjassa on paljon hyvääkin, tuntuu se kirjailijan show-mainen lähtökohta vähän ällöltä. "Katsokaa kuinka hienosti osaan matkia keskiajan munkkien kirjoitustyyliä". Ehkä Eco ei saanut tarpeeksi huomiota lapsena?
Käväisin äsken kävelylenkintapaisella Keilaniemessä. Tarkoitus oli vilkuttaa systerille, joka on juoksemassa City Marathonia. Ohi vilistävien juoksijoiden seassa ehdin jo hetken tuumata, etteivät oikeat kasvot erotu joukosta, mutta siellähän ne sitten olivat. Kannustukset superreippaalle siskolle täältä blogistakin käsin!
42 kilsaa on kyllä aika paljon...ehkä lähden sympatian vuoksi juoksemaan oman maratonini, eli pari kilsaa Otsolahden ympäri. Onhan se n. 1/14 maraton...

Väsynyttä löpinää

Tähän aamutuimaan (noh, kyllä se klo 11 on vielä ihan aamua, ainakin meille väsyneille nuorille) sopinee laitella tänne blogiin vähän yleistä löpinää. Mainio tapa vältellä töiden tekoa vielä vähän aikaa.
Keskiviikkona Hangossa, kivaa oli. Näköjään keski-ikäistymisen oireet seuraavat iloista retkuettamme kuin rutto. Ei vissiin nukahdeta jo yhdeltätoista! =) Eilen myös yliopistolla vouhottamassa, melkoisen tyhjä arpa. Kurssien korvaamista katellaan sitten kun koulut alkaa, samoin kuin muita opiskeluun liittyviä yleisasioita. Ehkä ei parane olla ihan näin yli-innokas. Toivon mukaan ensi vuosi ei sitten mene miksikään älyttömäksi ylisuorittamiseksi. "Runopoika nähty nyyhkimässä yliopiston portaikossa, saatuaan tentistä VAIN 3-" (tai siis uusilla arvosanoilla 5-). Jepjep, kaikki on hyvin kunhan oppiaineemme Helsingin joukkiolla on haalarit, nuo mainiot ryhmähengen luojat.
DaVinci -koodin loppu alkaa jo häämöttää. Paikoittain onkin jo tuntunut vähän puuduttavalta, enkä edelleen ymmärrä miten ihmiset ovat nyt hurahtaneet noihin asioihin ja ostaneet hyllynsä täyteen kaiken maailman "DaVinci -koodin salaisuudet" -selitysteoksia. Näköjään aina kun joku esittää jonkun uudelleentulkinnan noista asioista (Jeesuksen ja Maria Magdaleenan suhde, kirkon"oikea" luonne yms.) kohu ja myyntimenestys seuraavat. DaVinci on yksinkertaisesti ihan hyvä jännäri (mutta miksi jokainen luku loppuu vähän väkinäiseen kliimaksiin?) jossa nyt sattuu olemaan juonen aiheena nämä vanhat salaliitot. Ei se tee niistä yhtään enempää aiheellisia tai tosia. Nämä Tuomaan evankeliumit ym. ovat kuitenkin pyörineet jaloissa jo viitisenkymmentä vuotta. Ehkä niiden esille tuomiseen kuitenkin tarvittiin yksiulotteiset hahmot ja juoni, joka on takaa-ajoineen huomattavasti velkaa perus Hollywood-rainalle. Mutta toisaalta, jos kirja saa muutkin ihmiset ottamaan selvää näistä asioista, eihän se voi olla läpeensä paha. Opportunistiset muka-akateemikot (siis ne selitysteosten kirjoittajat) lähinnä ärsyttävät asenteellaan.

Eilen elokuvaillassa Nicole Kidmanin tähdittämä Birth. Oudon hidastempoinen ja aika vangitseva draama, jota ei voi ainakaan juonen tavanomaisuudesta syyttää. 10-vuotias poika väittää olevansa Nicolen kuolleen miehen reinkarnaatio. Oookkei...Kuitenkin, hyvä tunnelma teki paljon vaikka juoni olikin aika pitkälti paikallaan oloa ja odottelua. Yllättävän hyvä ja omalaatuinen leffa, vaikka muu seurue olisikin ehkä ollut tyytyväisempi siihen toiseen valintaan. Eli siis hulvattomaan teinikomediaan "Me runkkarit"...
Näköjään musavideoilla kunnostautuneet ohjaajat ovat viimevuosina tehneet mittavaa maihinnousua leffoihin. Birthin ohjaaja Jonathan Glazer on tehnyt videoita ainakin Radioheadille. Musapuolelta ovat peräisin myös ainakin Spike Jonze (Being John Malkovich), Michel Gondry (Tahraton mieli) ja Mark Romanek (One hour photo). Mutta ei siinä mitään, jos tällä lailla saadaan vähän uutta ilmaisua aikaan niin mikäs siinä.

Ehkä nyt niitä töitä, puuh...