iPod ajattelee puolestani, mikä on sinänsä ihan hyvä asia

En muista fiilistelinkö sillä tässä blogissa, mutta hankin nyt useiden kuukausien katkonaisen jahkailun jälkeen sen iki-ihkun ipodin. On se vaan mainio vehje. Nyt kun on kerrankin hallussa tuollainen soitin, jolla voi myös soittaa koko sisällön randomilla niin sitä huomaakin yhtäkkiä lataavansa soittimeen enemmän biisejä kuin levyjä. Onhan se kiva kun on sellanen yllätysmomentti aina seuraavaa biisiä odottaessa. Tästä on kai jotkut tekno-nörtit paasannutkin, että ipodin aika merkitsee vanhan kunnon levyn tuhoa, mutta en kyllä menisi tätä allekirjoittamaan. Juuri sen vuoksi en hommannut ipod shufflea, jossa tää random-juttu on ainoa mahollisuus, vaan nimenomaan pienuudessaan mahtavan nanon, joka on monipuolisempi vempain. Tähän nanoonkin kyllä sopii se shufflen mainoslause, että "se tietää, mitä ajattelet". Sen verran mainioita biisejä osui satojen biisien valikoimasta euforiasta väriseviin korvakäytäviini eilisen pumping iron -tuokion aikana, että on pakko alkaa uskoa laitteen pelottaviin ominaisuuksiin. Esim. The Knifen Heartbeats tai Disco Ensemblen We might fall apart, jotka olivat molemmat pyörineet päässä päivän mittaan, tulivat molemmat ja vieläpä peräkkäin. Eli jumala siunatkoon ipodia...

Vielä tämä viikko vähän enemmän opiskelupainotteista ja sitten helpottaa. Ärsyttävät kirjat aiheuttavat ärsyttävän olon. Jos kaikkea ei kuitenkaan ymmärrä, miksi edes yrittää? Se iänikuinen ongelma, joka nostattaa turhuuden tunteen sekä massun pohjalla vellovan witutuksen muiden asioiden yläpuolelle...

Ei oteta asioita kuitenkaan liian vakavasti, eihän?

flunssaisen runopojan leffa-corner

Hyvää tahtia tulee näköjään päivitettyä blogia kun on tällä lailla itseasetetussa kotiarestissa. Räkää puskee siihen malliin, että taitaa mennä vielä ainakin huominen lepäilyksi. Omg omg, joutuu siis taas jäämään pois parilta luennolta. Ehkä on ihan hyvä välillä nähdä ettei siihenkään kuole.

Katsottuja leffoja kertyi plakkariin kaksi: Syriana ja viimein se Broken Flowers. Syriana oli ihan ok, jotenkin kävi harmittamaan se, että vaikka vakavia ja oleellisia aiheita (öljybisneksen vaikutuksia yksilöistä yrityksiin) käsitelläänkin, niin se tyyli jolla niitä kuvataan alkaa muodostua jonkinlaiseksi vakioksi. Tämä kun oli fiilikseltään ihan niin kuin aiemminkin ajattelin, "öljyaiheinen Traffic". Ja leffahan on siis Trafficin käsikirjoittajan kirjoittama, ja tällä kertaa myös ohjaama. Tollaset älyttömän monimutkaiset tarinat, joissa on tuhat eri henkilöä ja tarinalinjaa tuntuvat olevan nykyisin se kova juttu. Kyllä ne tossakin jotenkuten pysy kasassa mutta jotenkin se alkaa tuntua vähän väkinäiseltä...George Clooney oli kyllä hyvä. En tiedä oliko ihan sen Oscarinsa arvoinen, mutta kuitenkin. Ehkä se parinkymmenen kilon lihottaminen painoi akatemian vaakakupissa.

Broken Flowersista odotinkin pitäväni ja niin myös kävi. Ihan mainio leffa Jarmuschilta, jälleen kerran. En ole aiemmin tajunnut, että mies pystyy tekemään myös komediaa näin hyvin. Tietenkin BF:n genre ei ole mitenkään yksiselitteisesti komedia mutta kyllä siinä tuli vastaan useampikin juttu jolle rupesin ääneen nauramaan, mikä ei ole ihan yleistä. Jotenkin tollanen huumori, jossa sitä vitsiä ei mitenkään ängetä katsojan naamaan, vaan luodaan jollain todella oudolla tilanteella tai väärällä kommentilla, johon kukaan ei reagoi, on lähellä meitin sydäntä. Kyllähän sen "loppuratkaisunkin" tavallaan arvasi...Usein Jarmuschin pätkiä katsoessa huomaa, että vaikka aina joskus puhuu sellasten leffojen puolesta, jotka antavat katsojienkin ajatella vähän, tulee myös joskus tarve siihen, että ohjaaja voisi näyttää miten se asia oikeasti on. "Mikä on tämän tarinan ratkaisu?" ei ole välttämättä aina se oleellisin kysymys. Mutta eihän se taida todellisessa elämässäkään olla aina niin simppeliä...

yhä vaan kipeenä

...Helvetin läpikäyneenä voin nyt raportoida teille näkyjä ja asioita todellisuuden tuolta puolen, paikoista joihin singahtelin saatanallisissa kuumehoureissa, koko ruumiini täristessä toismaailmallisen horkan kourissa...

joo, vitsi vitsinä. Täällä sitä edelleen vaan sairastellaan, vaikka kuume onkin jo vähän laskenut. Se on ihan selkeesti seurausta siitä, että Suski tuli eilen käymään kotona kun oli niiden kiertueen välipäivä. Superkivaa! Eihän siinä voi muuta kun parantua. Mut nyt se lähti taas...ehkä mä kestän huomiseen?

Ei tässä muuten mitään, sairastelu on aika tylsää, varsinkin kun on tuttuun tapaani pyörinyt yks tehtävä essee päässä. Nyt sitten sain sen rykästyä ja olo on aika mainio. Nyt voi sitten periaatteessa tän päivän ja huomisen omistaa löhöilylle ja toipumiselle. Koneella majaileekin pari leffaa, jotka on pitänyt katsoa jo jonkun aikaa. Aika merkkari mäkin oon.

Kapteeni kuittaa. Stay healthy, kids!

me so sick!

Taas on sitten kymmenisen päivää vierähtänyt. Hiljaista...
Nyt elämme kyllä mystisiä aikoja, sillä onnistuin yhdessä yössä kehittämään itselleni kuumeen ekaa kertaa puoleentoista vuoteen. Ja olo on kyllä sen mukainen. Ihme juttu vaan, kun eilen oli vielä ihan mainio olo. No, omg omg, joutuu ehkä jättämään pari luentoa väliin, vaikkei niitä onneksi mitenkään liikaa tässä periodissa ole. Muutenkin on mennyt ihmelliseksi sairasteluksi tämä syksy ja kevät. Flunssaa pukkaa joka väliin.
Ja Suskikin lähti tänään neljän päivän speksi-kiertueelle eli poden ja julistan drama queen -elkeillä tautiani ihan yksin. "Voi ei, mä oon niiiin kipee".

Ei tässä varmaan muuten ihmeempiä, synttärit oli ja meni. Kivaa oli, tuntu jopa vähän 0udolta kun koko viikonlopun ajan sai kuulla onnitteluja (vars. päivä oli sunnuntai mutta juhlistettiin jo perjantaina). La famigliassa oli mainio tunnelma ja mitä parasta seuraa. Kiitokset vaan kaikille, ootte ihqja!

Maanantaina katsastettiin (vihdoin ja viimein) Mew Kulttuuritalolla. Ihan ok keikka, ei ehkä mitekään tajunnanräjäyttävä, niinkuin esim. se syksyinen Sigur Ros. Perus meininki, johon outoutta lisäsi käsittämätön kirkumisen määrä, joka säesti bändin tyyppien jokaista elettä. Ainakin Suomessa Mew tuntuu olevan ihan selkeä Hansonin ynnä muiden korvike teinityttöjen unelmien säestäjänä. Bändin pojat vaikuttivat itsekin aika hämmentyneiltä tästä suosiostaan, mitään vastaavaa ei vissiin ole esiintynyt missään muussa maassa. No, mikäs siinä, kai tollanen runopoikien/tyttöjen mieltymyksiä vastaava kikkaileva taiderock, ennen kaikkea ihkun laulajapojan seireenilaulun taustalla, on juuri tänne melankolian pohjoiseen tyyssijaan sopivaa soitantaa.

linky, linky

Vaikka ketään ei kiinnosta, niin....nuo piilarit on kyllä jollain tavalla paholaisen keksintö. Omat nakkisormeni eivät yksinkertaisesti taivu sellaiseen suoritukseen, joita niiden onnistunut simmuihin laitto tuntuisi vaativan. Eli suuri osa vapaa-ajasta meinaa mennä peilin edessä. Mutta on ne silti hurjan kätsät. Ehkä ystävällinen optikkoni voi antaa joitain ei niin niljakkaita linssejä.

Ei tässä muuta. Ihan hauska linkkin löytyi netistä. Simpsonien alkutunnari livenä. Toi on kyllä vaatinut hiukan duunia...

Uudet silmät, uudet kujeet

Olin eilen tökkimässä silmiäni ennalta tuntemattoman naisihmisen seurassa. Optikolla sovittamassa piilareita, siis. Kyllä se siitä alkaa vähitelleen onnistua vaikka aluksi tuntuikin jotenkin älyttömän vastenmieliseltä laittaa sinne simmuun mitään. Ei silmää saa tökkiä! Jos se vaikka hajoaa...Mutta on se nyt kiva nähdä asiat kirkkain silmin, ilman nenänvarrella lepäävää kehikkoa. Oli toi optikkokokemus kyllä melkoinen...meinasin ruveta vääntämään itkua kun sitten sain sen linssin ekaa kertaa silmään, ja kun molemmissa silmissä oli linssit ja alkoi tuntua ihan normaalilta, suu meni sellaseen hölmöön virneeseen, joka ei lähtenyt piiitkään aikaan pois. Se optikko piti mua varmaan todella outona.

Kävellessäni kotia kohti osuin Kampin keskuksen avajaisjuhlallisuuksiin juuri samalla hetkellä kun Egotrippi aloitti soitantansa. Jumalallista johdatusta? Piti sitten sympatiasta hytistä siinä viiden biisin verran, pojat vaikuttivat sen verran kärsiviltä rämpytellessään soittimia kohmeisin sormin. Muusikkous ei siis kannata...Mietin samalla huolestuneena jossain lehdessä ollutta kommenttia "Egotrippi on 2000-luvun Eppu Normaali". Mitä helv...en myönnä. Nyt kun orkesterin linja on keventynyt entisestään toi vertaus ei tavallaan edes ole mitenkään täysin käsittämätön. En kyllä itse epuista tykkää, en ollenkaan. Kai nää on sitten niitä kuuluisia makuasioita.