Kesän lapsi mä oon...

Vanha kunnon aloitus: eipähän ole taas tullut kirjoiteltua. Suski lähti eilen parin viikon purjehdukselle, eli leskenä ollaan nyt jokunen tovi. Ei kovin kiva juttu, mutta yritetään pärjäillä. No, voihan tässä viettää laatuaikaa keittiöremppaa tekevien Suskin porukoiden kanssa. Bränikästä kyökistä tulee kyllä hirmu kiva.

Eihän tässä sitten taaskaan mitään kummempia, futiksen mm-skabat jatkuu onneksi vielä tän viikon, samoin Wimbledon. Futiksessa Ranska on kesken kisojen onnistunut valloittamaan runopojan sydämen. Zidane presidentiksi! Unelmissa ehkä finaali, jossa ranskalaiset nöyryyttävät Oscareista unelmoivia italiaanoja.

Jarmusch-sarjassa on enää kaksi vikaa leffaa näkemättä, eli proggis on ollut ihan täysi suksee. Leffojen tietyssä mielessä samantapainen aihepiiri ja muotokieli on kylläkin aiheuttanut sen, ettei niitä mielipiteitä hirveesti tule muutettua tai muokattua kun on paria leffaa pohtinut. Ehkei se kuitenkaan ole maailmanloppu. Noh, kertauksenomaisesti: ensi kertaa nähty Mystery Train oli ihan OK, ehkä screwball-komedia -tyyppiset jaksot eivät istuneet kovin hyvin yhteen alun turistikuvausten kanssa. Night on Earth oli hauska, ja jostain syystä naurutkin irtosivat paremmin kun lähes täysi teatteri hekotteli mukana. Dead Man on edelleen suuri suosikki, vaikka onkin sen verran raskas tekele, että on ehkä parempi puhua todella vaikuttavasta kuin todella hyvästä leffasta. Ei nuita niin usein halua nähdä, kun jo yksi kerta porautuu niin väkevästi tajunnan perukoille. Ghost Dog oli ihan mainio, nousee Down by Law'n ja Dead Manin rinnalle todellisena suosikkina. Mahtavaa huumoria yhdistettynä David Lynch -tyyliseen häröilyyn sekä Tarantino-väkivaltaan (Ryhänen: tykkäisit varmasti!). Jopa ne räbämusat toimivat ihan kybällä. Eilen sitten vähän oudompi valinta, Jarmuschin tekemä Neil Young -kiertuedokkari Year of the Horse. Youngin musiikille vihkiytymättömälle tuollainen pätkä ei voi tietenkään kauheasti antaa, mutta olisi se kyllä voinut olla paljon huonompikin. Ihan siistiä soitantaa ja lakonista läpänheittoa. Jarmuschin tuotannon avainsanoiksi ovat aika selkeästi muodostuneet: kommunikaatiovaikeudet, ympäristöön kuulumattomuus, eurooppalainen kulttuuri vs. jenkkiläinen ränsistyminen (ja kulttuuri-imperialismi) sekä äärimmäinen individualismi. Älkää kysykö mitä se kaikki tarkoittaa, kunhan nyt on joku raapustus mihin turvautua heikkona hetkenä.

Paljon parjattu lukupiirikin sai lähtölaukauksensa, ja oli kyllä ihan givaa. Sanokaa mitä sanotte, klassikoiden (ja muiden kirjojen) lukeminen sekä niistä tuopin ääressä keskusteleminen on ihan mainio tapa viettää aikaa, etenkin kesällä. Sitä paitsi, jää niistä kirjoistakin sitten enemmän käteen. Gogolin Kuolleet sielut oli ihan mainio, jälleen osoitus siitä miten vähän vanhemmatkin kirjat voi olla hauskoja, viihdyttäviä sekä ajatuksia herättäviä (eikä tämäkään ole kuin 1840-luvulta). Tällä hetkellä menossa Huxleyn Uljas uusi maailma. Ihan peruskirja, mutta jäänyt aiemmin lukematta. OK:lta vaikuttaa, joskin joku juttu vähän häiritsee enkä ihan keksi mikä. Ehkä tekijä on vähän liian innostunut omasta ideastaan?

Viimeiset kaksi viikkoa menivät siis Annan lapsia hoitaessa (olin lopulta paikalla kaikkina paitsi yhtenä päivänä, Suskin apuna siis). Mikäs siinä, tulihan nyt ainakin sellainen nopea perehdytys siihen, millaista se toiminta lasten kanssa oikein on. Ehkei nyt kuitenkaan tule hankittua omia pienokaisia vielä jokuseen vuoteen...Ehkä sitä on tässä iässä vielä sen verran narsisti, ettei pystyisikään antamaan lapselle niin paljon kuin se tarvitsee, saatika sitten suhtautumaan pyyteettömästi palleroiden touhuihin.