Kela, my love

hipheihip...olin eilispäivänä Kelan höykytettävänä. Hassua, miten sitä voi luulla, että niinkin simppelistä (??) asiasta kuin yleisen asumistuen hakeminen (mitä? porvari elääkin tukien varassa?) selviäisi yhdellä kelakäynnillä. Eipä sillä...kouraan lukematon määrä lomakkeita ja kotiin päätä rapsuttelemaan. Kansaneläkelaitoksen sedät ja tädit haluavat näköjään tietää suunnilleen minkä värisiä sukkia useimmiten käytän. Huh huh...on varmaan joulukuu, kun tuet viimein kolahtavat tilille.
Mantsuria vaihtaa omistajaa. Vaikka maneen on aina suhtautunut hyväntahtoisella huumorilla, niin kyllähän tollanen riipaisee. On sääli, että ne tutut kinkitkin häipyy, vaikka olivatkin asiakaspalvelun suhteen jotain ihan muuta kuin asiantuntijoita. Eikä se "uus mane" tuu varmaan ikinä oleen noin hyvä. Pitää varmaan istua siellä joka ilta ottamassa selvää. Kaikki muuttuu ja silleen...tänään voi sitten nostaa maljan kaikille Mantsuriassa vietetyille hetkille, hyville ja huonoille.
Broidi oli äsken perheineen käymässä, tupatarkastus taisi mennä läpi. Tuparilahja eli uusi kahvinkeitin on todella bueno asia. Loppukaneetiksi veliseni sitten kysyikin "ootko sä muuten ikinä ajatellut pitää semmosta blogia?". Vähän aikaa köhittyäni kerroin pitäväni, ja että otan harkintaan voinko kertoa tätä osoitetta. Kun sitä kuitenkin alkaa kirjoittamaan vähän eri tavalla sitten jos tietää, että joku perheenjäsen kuulee kaiken. "Ahaa...tolla lailla se Heikki viettää vapaa-aikaansa. On se perkele..." Ehkä ne perhesuhteet on sitten entisiä. Ei vaan, ehkä tämän luvan voisi hänellekin suoda, katsellaan. Eihän tällaisista kirjallisista merkkiteoksista voi pitää ketään loitolla, eihän?

karhu sanoo mur mur mur

Pitäisi kyllä yrittää kaikin voimin pitää tätä blogikulttuuria hengissä. Lueskelin juuri omia merkintöjäni joulu- ja tammikuusta ja aika hauskaa luettavaa olivat. Ihan mainiota, että on joku tollainen dokumentti siitäkin ajasta. Näköjään angsteilin silloin aika paljon...ehkä mä elän mun teini-angsti -vuosia vähän myöhässä? Eikä sellaiset "jos vain asuisin Tapiolassa ja lukisin jotain roskaa Helsingin yliopistossa" -tyyliset tilitykset voi muuta kuin heittää leveän hymn huulille. Näin sitä tulevaisuutta luodaan. Ja toiveita toteutetaan.
Tulis nyt se Suski vaan takas sieltä Itävallasta. Uusilla kokemuksilla kyllästetty tyttö varmaan sitten jodlaa 24h sekä laittaa ruoaksi pelkkää wienerschnitzeliä? Oon saanut viettää nyt kokonaisen kuukauden Heikki-maailmassa (eli homona kirjoja ja pohdintaa) ja se alkaakin riittää tältä haavaa. Ei ne kirjat oo kuitenkaan kaikessa mahtavuudessaankaan ihan niin kivoja ku sellanen perus mössäily ja oleilu. Mainioita kirjoja on silti tullut luettua, seuraavana olisi se pirun DaVinci -koodi, jonka luettuani alan varmaan niuhottamaan kuinka teos on vailla minkäänlaista taiteellista arvoa.
Eilen crazywednesday ja juuri sopiva määrä juomaa. Tänään ei krapulaa, vaikka heräsin kahdeksalta siihen, että seinänaapuri poraili jotain ja se ääni tuntui ulottuvan hyvin syvälle tämän pojan aivoihin asti. Ei siis mikään mukavin herätys. Laiskottelin sängyssä sitten kuitenkin yhteen asti, käänsin pari sivua tekstiä, joka tavoilleen uskollisena ryydytti urhean kääntäjän täysin. Sen jälkeen olin reipas poika ja siivosin koko kämpän. Minähän en syyttä siivoa, tämänkin aatoksen takana on huomenna (?) saapuva tupatarkastuskomitea, eli armaan veljeni perhe.
Ei vieläkään postia Kelalta opintotukilomakkeen muodossa. Niin, senhän voisi käydä hakemassa Kelasta/koululta mutta sehän olisi liian helppoa. Ja sillon mä niinku antautuisin systeemille ja ottasin ensimmäisen askeleen kohti orjuutta. Mun silmät kaipaisivat myös postia Turun Yliopistolta opinto-otteen muodossa. Sittenhän selviävät ne tulevan syksyn kimuranteimmatkin kyssärit: tuleeko uusi fuksivuosi olemaan edellisen kopio myös opintojen muodossa? käynkö samat kurssit vain vähän viisaampana? vai armahtavatko turhautuneet tutkijasedät runopoikaa ja päästävät hänet aineopintojen supervihreälle laitumelle? Sinnehän minä sitten kiitäisin, polkkatukka ja olkalaukku tuulessa hulmuten.

elävät kuvat ja levottomat jalat

Heinäkuun loppu on ollut leffojen aikaa. Pari päivää sitten päädyin jopa teatteriin asti katsomaan Sin Cityn. Aika mainio leffa. Kiva nähdä, että sarjakuvia voi sovittaa elokuvaksi ilman kerronnan typistämistä ja yleistä vesittämistä. Lähdemateriaalille todella uskollinen leffa oli myös siunattu hyvillä näyttelijöillä. Kahden tunnin kesto on ainoa asia, josta voi valittaa. Paikoitellen Sin Cityn mustavalkoinen ja silvottuja ruumita pullollaan oleva maailma meinasi muuttua itsensä parodiaksi.

Eilen (ja tänään) pitkäaikainen darrahaave sai päätöksensä, kun vuokrattiin kaikki kolme Matrixia. Mitäs niistäkään voi sanoa...loppua kohti se paisuttelu ja ei millään tapaa hienovarainen Jeesus-symboliikka alkoivat rassata ihan toden teolla. Satojen miljoonien efektibudjetti ja über-coolit taistelukohtaukset eivät taida innostaa muuta kuin teini-ikäisiä fanipoikia? Onneksi siinä kolmososassa ei ollut mitään niin outoa ja ahdistavaa kuin se kakkosen "reivit maan alla" -kohtaus. Jotenkin se niiden kaikkien leffojen rytmityskin oli ihan pielessä tai ennalta arvattavaa. Hullu takaa-ajo - vähän filosofointia kausaalisuudesta - superninjatappelukohtaus - "löydä polku sisältäsi" -tyylistä zenbuddhalais-syvällisyyttä - homona pommeja ja räjähdyksiä sekä syntisten puolesta kuollut messias, jonka kyberkuolemaa säestää enkelikuoron huokailu. Jeesus-meininki + itämainen filosofia + muodin kyllästämä superräiskintä = täydellistä propagandamateriaalia kirkolle? Paitsi, että buddhahan on saatanallinen kopio. Eli tässä mielessä se Ellun visioima "sponsored by oy Kirkko ab" ei välttikseen toimis =)

Muuten voisin sanoa, Jore Marjarantaa, tuota briljanttia taiteilijaa lainaten "Oo, maailma jatkaa kulkuaan". Eli töitä, epäsäännöllisen säännöllisiä lenkkejä, kaljaa, krapulointia, lukemista, ja sen sellaista.

herkkä sielu paljastaa karun totuuden

Hiljaista blogirintamalla. Ehkä se blogikuumeen alulle panema innostus olikin vain buumi, joka sitten lopahdettuaan keväällä on noussut vain ajoittain, silloin kun tuntuu että on jotain sellaista asiaa, jota ei ainakaan siinä muodossa tule ottaneeksi puheeksi muaalla. Hyvänä esimerkkinä juuri keväällä pääsykokeen aiheuttama ahdinko ja kaikkien asioiden yliälyllistäminen. Kesällä on ollut muuta, yhteisempää tekemistä, eikä siis juuri merkintöjäkään.
Aloin vasta eilen tajuta, että alan ihan oikeasti opiskelemaan Helsingissä. Tutkailin kirjallisuuden sekä (luultavasti) tulevan sivuaineeni, elokuva- ja televisiotutkimuksen opetusohjelmia, ja syksyn opiskelu alkoi saamaan konkreettisempaa muotoa. Nyt kun saisi vielä selvitettyä sen, minkä verran saan korvattua viime vuonna suoritettuja kursseja...
Kuntoilu on ok...jo muutaman lenkin jälkeen huomaa, ettei se juokseminen tunnukaan niin pahalta ja jälkeen päin on aika hyvät viilingit. Saas vaan nähdä, muuttuuko meininki syksyn tullen taas sohvaperunoinniksi pizzalaatikkojen saartamana.
Tuo perkeleen käännös alkaa rassaamaan enemmän ja enemmän...kun vaan saisi sen penteleen nyt tehtyä, n. 80 sivua vielä jäljellä. Paska duuni se on siinä mielestä ollut, että tässä on itse huomannut tulevansa älyttömän kyyniseksi kaikkea taidetta ja "taiteellista luomista" kohtaan, ko. työ kun suoltaa sivu sivun jälkeen sitä, kuinka taiteilijan herkkä sielu aktualisoituu kuviksi yheistyön luovassa virrassa. Ja kaiken tuloksena on kollaboraation kukkiva kirsikkapuu. Ei saatana! Pahimmat taiteilijakliseet ovat niin hauskoja juuri siksi, että ne ovat totta?

no, ihan vitun jees

Herättyäni levottoman krapulaisista unista (kiitos vaan sladdin crazy wednesday summer party all-night-long -show) tallustin avaamaan välioven ja loin silmäyksen houkuttelevan paksuun kirjekuoreen, jonka lähettäjä oli Helsingin yliopisto. Jepujee, opiskelupaikka plakkarissa. Muutenkin tämä päivä on ollut darrapäivä parhaimmillaan, kirmailin keskustassa kiikuttamassa papereita yliopistolle niin innokkaana kuin vain uusi opiskelija voi. Illalla minigolfia ja käännös etenee hyvää vauhtia. Mahtavuutta.
Hyvät koepisteet tuntuvat myös lisävoitolta itse opiskelupaikan lisäksi. Ehkä se on jonkinlainen korvaus viime vuoden ryssitystä kokeesta sekä henkilökohtainen itsetunnonkohottaja, olivathan pääsykoekirjat melkoisen kinkkisiä opuksia.
Ei tätä kaikkea edes voi tajuta, uusi fuksivuosi edessä. Tästä lähin opiskelun ja kavereiden kanssa pyörimisen ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia tekijöitä. Ei enää puuduttavia junamatkoja Turkuun ja sitä vieraan paikan aiheuttamaa ahdistusta.
Vaikka edessä onkin pienoinen paperisota ja suunnitteluhelvetti, tuntuu silti melkoisen hyvältä.

Super!

Yhdistetty Hanko+Ruisrock -viikonloppu on ohi, pirun hauskaa oli. Säät oli ihan älyttömät, eilen jopa ekaa kertaa tänä kesänä ihan liian kuuma. No, ei kai silti pidä valittaa. Antti ja Ewina oli superkivoja matkakumppaneita =). Ruisrockissa tuli nähtyä yhden päivän aikana about saman verran bändejä kuin koko provinssissa. Varsinainen mainioiden keikkojen kavalkadi, parhaana ehkä taas supersympaattinen Egotrippi. Gotta love those boys...

Mieleen jäänyttä:

• Samalla tavalla kuin provinssissa lähti hanskasta "mitenköhän, pitäsköhän" -jahkailu, tämän viikonlopun teema oli "super" -etuliite. Siis oli superkiva superviikonloppu...
• Pohdittiin toistemme tulevaisuuksia. Antti muuttaa Hankoon, perustaa Halpahallin ja alkaa organisoimaan reggaefestareita. Ilmeisesti nimi myös vaihtuu paikallista tyyliä mukailleen Anders Sundiniksi.
  
• Itse muutan taiteilijakoti Pyynpivoon (jossain Tammisaaren ja Salon välissä) ja keskityn luomaan käsitteellistä taidettani, jossa luonto yhdistyy ihmisen luomiin esineisiin. Tästä esimakuna loin Hangon hiekkarannalle jo meloninkuori-muovipussi -yhdistelmän, joka symboloi ekosysteemin ylirasitusta.

• Ewinalla ei ole tulevaisuutta, koska hän täyttää pian 23.

Tämän lisäksi keho varastoi eilisen kuumuuden aikana varmaan niin paljon aurinkoa, että pystyn lämmittämään kämppäni koko ensi talven ajan pelkästään itsestäni huokuvan lämmön avulla.

Let's festival...but no more.

mökkielämää

Runopoika kertoo elämästä perheen, kirjojen, metsän ja paarmojen keskellä. Olkaat hyvät.

Päätinpä nyt kirjoitella jotain täältä mökiltä käsin. Ellei tekstistä tule kovin teennäistä, voi sen sitten kotiin palattua toivon mukaan laittaa blogiin sellaisenaan. Lähdin siis tänä aamuna (2.7) isukin kanssa mökille. Pitkään vatkattua päivien kanssa päätin sitten kuitenkin tulla tänne nyt muutamaa päivää ennen broidin perheen saapumista. Tarkoituksena siis (tällä kertaa kirjaimellisesti) rauhoittua ja keskittyä käännöspuuhiin. Olo onkin ollut ihan luksusta tähän asti. Automatka meni suht nopeasti kun sain pidettyä itse puheenaiheet käsissä, eikä Isi päässyt kuin ajoittain paasaamaan lempiaiheistaan, kuten Jatkosodan kaatuneista tekemistään ikä- ja kotipaikkakohtaisista taulukoista =). Täälläkin meininki on ollut jokseenkin kummallista. Satun nyt onneksi olemaan tasan sillä aaltopituudella, jolla faijan kanssa jutustelu ja filosofointi maistuu toden teolla. Runopoika on siis täysissä liekeissä. Tänäänkin on jo sivuttu sellaisia aiheita, jotka keräisivät varmasti paljonkin syytöksiä turhasta intellektuellimeiningistä. Käsitteiden ja havaintojen suhde, absurdi teatteri, narratologia kirjallisuudentutkimuksessa. Saattaa kuulostaa aika epärealistiselta, että joku oikeasti jaksaa puhella tällaisia mutta niin se vaan on. Ei tietenkään aina, mutta nyt. Possula on kyllä täysin luksuspaikka kirjoitustöihin ja muutenkin rauhassa oloon. Saa nähdä iskeekö mökkihöperyys jossain vaiheessa, tarkoitus on kuitenkin tulla pois jo tiistaina tai keskiviikkona. Faija riehaantui juuri löydettyään jostain laatikosta jalustan digikameralleen ja luo uutta kuvaamisen vallankumousta tossa kuistilla. Näppäimien naputuksen lisäksi yritän itse keskittyä mökin hiljaisuuteen. Tässähän suunnilleen kuulee omat ajatuksensa. Ei turhaa melua…

Toinen ilta. Päivä meni jokseenkin töiden parissa, huomasin vasta illalla istuneeni koneen ääressä kutakuinkin koko päivän vaikka aurinko porotti ja jotkut bruunon otosta kiinnostuneemmat olisivat varmasti viihtyneet mielellään ulkona useitakin tunteja. Leppoisaa sanailua isin kanssa, älyköinti puuduttaa jo ajoittain, mutta työtahtiin päästyä se tulee jo jotenkin luonnollisena jatkeena tästä muusta toiminnasta. Toivottavasti paraikaa kääntämäni väitöskirjan tekijä ei eksy blogilleni, tutkimus on nimittäin niin köykäinen ja heikko, että ihmettelen jos menee läpi muuten kuin rimaa hipoen. Kävin lenkillä jo kolmatta päivää putkeen: tässä siis kasvaneiden viisastelupyrkimysten ohella toinen merkki siitä, että olen sekoamassa. Ahkerasta venyttelystä huolimatta jalat ovat huutaneet leipää joka päivä, eli huomenna voisi olla hyvä hoitaa päivän liikunta-annos (ja siis töiden ja lukemisen ohella ainoa ohjelmanumero) soutamalla. Siinähän on niinku ilmaiseksi vitun köyhä kuntosali. Huomenillalla saapuu siis iloinen lapsikaksikko sekä velikulta vaimoineen. Tiistaina ehkä sitten räpistellään setäpuuhien parissa, joita pääseekin pakenemaan näillä näkymin jo keskiviikkoaamuna. Rimmisen Pussikaljaromaani alkaa olla lopussa, ja olen alkanut ajatella romaanihenkilöiden tavoin. Onko se siis epätoivoinen yritys käynnistää talviunessa olevia omia romaanikirjailijan pyrkimyksiä vai mainion kirjoitustyylin pääkoppaan luoma heijastuma? Possula vaikenee.

Keskiviikkoilta: takaisin Tapiolassa. Lapsikatraan saavuttua kone jäi pöydän reunaan nököttämään, ja sitä myötä siis myös merkinnät pitää tehdä nyt, Tapiolaan saavuttua. Duunipuoli jäi vähäisemmäksi mutta broidin lapset (iät 7 ja 5) pitivät huolen siitä, että setämiestä vietiin ihan kunnolla. Veneiltiin, nikkaroitiin, luettiin, pelattiin yms. yms. Ehkä nyt onkin sitten edessä parin viikon hengähdys…Pääkopassa seilaavista aatoksista ja viime päivien muistoista on melko vaikea tarttua kiinni, joten loppukaneetiksi kelvannee etten mää tiiä enää mistään mitään, mutta kivaa oli.

Pesen pyykkiä ja puhun kielillä

Olen pessyt pirullisia määriä pyykkiä. Ikivanha kone ja sen pienen pieni rumpu ovat kolisseet yötä päivää...kun nyt sain vihdoin päätettyä huomisesta mökille lähdöstä tuntui tarpeelliselta ottaa mukaan edes joitain puhtaita vaatteita. Vaatekaappi huusi tyhjyyttään ja puolentoista viikon ekskursion ainoa konkreettinen tulos (kahden uuden rannekkeen lisäksi) oli muutama isohko pyykkikassi lattialla. Siitä sitten pesemään.

Otin myös ensimmäisiä askeleita kesätyön suuntaan. Perhetuttu oli joidenkin käännöstöitteni (olen vapaa-ajallani kääntänyt kaikenlaisia tekstejä suomesta englanniksi) perusteella villiintynyt ja pyysi kääntämään väitöskirjansa englanniksi. Onhan se isompi homma kuin luulin, varsinkin nyt kun näin kaiken sen tekstin. Onneksi lavastamista ja lavastajuutta käsittelevä tekele koostuu suurelta osin haastatteluista. Puhekieltä kun on hieman kivempi kääntää kuin raskasta teoriaa, etenkin kun tuo lavastustaiteen termistö ei ole (ihme kyllä) suomeksikaan ihan hanskassa. Noh, ehkä pari päivää landella antavat tarpeeksi kipinää. Deadline on onneksi myöhäinen, syys-lokakuussa pitäisi olla valmista. Silloin toisaalta on koulua, Turussa tai Helsingissä, joten päätavoite on nyt heinä-elokuussa puristaa duunista suurin osa. Hyvä palkka motivoi myös kummallisen tehokkaasti.

Ehkä tämä kielen vääntely ja kääntely on se juttu mitä kannattaa hyödyntää tulevissa kesätöissä ym. Tosin tämä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Jos tästä väitöskirjatyöstä tulee hyvä, on se kuitenkin melkoinen sulka hattuun. Viime kesänä kirjoitettu Kone oy:n historiikki sivusi myös pitkälti juuri kääntämistä, pitihän se kirjoittaa suoraan englanniksi. Voi sitä hissi- ja teollisuussanaston ihanuutta. Koneen duunissa oli myös se hyöty, että valmis työ on kirjaimellisesti lehti, jonka näyttäminen työnhaussa on paljon vahvempi juttu kuin epämääräiset työn kuvailut. Työnhakija on polleana poikana staff writer maineeltaan hyvän lafkan tiedotuslehdessä. Olihan se englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus ihan oppiaineenakin hetken verran harkinnassa. Hetki kesti juuri niin kauan kunnes huomasin, että Helsingin oppiaineen laitos sijaitsee Kouvolassa. Huh.

Nyt lukutöihin, pussikaljaa silmille.