Kela, my love

hipheihip...olin eilispäivänä Kelan höykytettävänä. Hassua, miten sitä voi luulla, että niinkin simppelistä (??) asiasta kuin yleisen asumistuen hakeminen (mitä? porvari elääkin tukien varassa?) selviäisi yhdellä kelakäynnillä. Eipä sillä...kouraan lukematon määrä lomakkeita ja kotiin päätä rapsuttelemaan. Kansaneläkelaitoksen sedät ja tädit haluavat näköjään tietää suunnilleen minkä värisiä sukkia useimmiten käytän. Huh huh...on varmaan joulukuu, kun tuet viimein kolahtavat tilille.
Mantsuria vaihtaa omistajaa. Vaikka maneen on aina suhtautunut hyväntahtoisella huumorilla, niin kyllähän tollanen riipaisee. On sääli, että ne tutut kinkitkin häipyy, vaikka olivatkin asiakaspalvelun suhteen jotain ihan muuta kuin asiantuntijoita. Eikä se "uus mane" tuu varmaan ikinä oleen noin hyvä. Pitää varmaan istua siellä joka ilta ottamassa selvää. Kaikki muuttuu ja silleen...tänään voi sitten nostaa maljan kaikille Mantsuriassa vietetyille hetkille, hyville ja huonoille.
Broidi oli äsken perheineen käymässä, tupatarkastus taisi mennä läpi. Tuparilahja eli uusi kahvinkeitin on todella bueno asia. Loppukaneetiksi veliseni sitten kysyikin "ootko sä muuten ikinä ajatellut pitää semmosta blogia?". Vähän aikaa köhittyäni kerroin pitäväni, ja että otan harkintaan voinko kertoa tätä osoitetta. Kun sitä kuitenkin alkaa kirjoittamaan vähän eri tavalla sitten jos tietää, että joku perheenjäsen kuulee kaiken. "Ahaa...tolla lailla se Heikki viettää vapaa-aikaansa. On se perkele..." Ehkä ne perhesuhteet on sitten entisiä. Ei vaan, ehkä tämän luvan voisi hänellekin suoda, katsellaan. Eihän tällaisista kirjallisista merkkiteoksista voi pitää ketään loitolla, eihän?