mökkielämää

Runopoika kertoo elämästä perheen, kirjojen, metsän ja paarmojen keskellä. Olkaat hyvät.

Päätinpä nyt kirjoitella jotain täältä mökiltä käsin. Ellei tekstistä tule kovin teennäistä, voi sen sitten kotiin palattua toivon mukaan laittaa blogiin sellaisenaan. Lähdin siis tänä aamuna (2.7) isukin kanssa mökille. Pitkään vatkattua päivien kanssa päätin sitten kuitenkin tulla tänne nyt muutamaa päivää ennen broidin perheen saapumista. Tarkoituksena siis (tällä kertaa kirjaimellisesti) rauhoittua ja keskittyä käännöspuuhiin. Olo onkin ollut ihan luksusta tähän asti. Automatka meni suht nopeasti kun sain pidettyä itse puheenaiheet käsissä, eikä Isi päässyt kuin ajoittain paasaamaan lempiaiheistaan, kuten Jatkosodan kaatuneista tekemistään ikä- ja kotipaikkakohtaisista taulukoista =). Täälläkin meininki on ollut jokseenkin kummallista. Satun nyt onneksi olemaan tasan sillä aaltopituudella, jolla faijan kanssa jutustelu ja filosofointi maistuu toden teolla. Runopoika on siis täysissä liekeissä. Tänäänkin on jo sivuttu sellaisia aiheita, jotka keräisivät varmasti paljonkin syytöksiä turhasta intellektuellimeiningistä. Käsitteiden ja havaintojen suhde, absurdi teatteri, narratologia kirjallisuudentutkimuksessa. Saattaa kuulostaa aika epärealistiselta, että joku oikeasti jaksaa puhella tällaisia mutta niin se vaan on. Ei tietenkään aina, mutta nyt. Possula on kyllä täysin luksuspaikka kirjoitustöihin ja muutenkin rauhassa oloon. Saa nähdä iskeekö mökkihöperyys jossain vaiheessa, tarkoitus on kuitenkin tulla pois jo tiistaina tai keskiviikkona. Faija riehaantui juuri löydettyään jostain laatikosta jalustan digikameralleen ja luo uutta kuvaamisen vallankumousta tossa kuistilla. Näppäimien naputuksen lisäksi yritän itse keskittyä mökin hiljaisuuteen. Tässähän suunnilleen kuulee omat ajatuksensa. Ei turhaa melua…

Toinen ilta. Päivä meni jokseenkin töiden parissa, huomasin vasta illalla istuneeni koneen ääressä kutakuinkin koko päivän vaikka aurinko porotti ja jotkut bruunon otosta kiinnostuneemmat olisivat varmasti viihtyneet mielellään ulkona useitakin tunteja. Leppoisaa sanailua isin kanssa, älyköinti puuduttaa jo ajoittain, mutta työtahtiin päästyä se tulee jo jotenkin luonnollisena jatkeena tästä muusta toiminnasta. Toivottavasti paraikaa kääntämäni väitöskirjan tekijä ei eksy blogilleni, tutkimus on nimittäin niin köykäinen ja heikko, että ihmettelen jos menee läpi muuten kuin rimaa hipoen. Kävin lenkillä jo kolmatta päivää putkeen: tässä siis kasvaneiden viisastelupyrkimysten ohella toinen merkki siitä, että olen sekoamassa. Ahkerasta venyttelystä huolimatta jalat ovat huutaneet leipää joka päivä, eli huomenna voisi olla hyvä hoitaa päivän liikunta-annos (ja siis töiden ja lukemisen ohella ainoa ohjelmanumero) soutamalla. Siinähän on niinku ilmaiseksi vitun köyhä kuntosali. Huomenillalla saapuu siis iloinen lapsikaksikko sekä velikulta vaimoineen. Tiistaina ehkä sitten räpistellään setäpuuhien parissa, joita pääseekin pakenemaan näillä näkymin jo keskiviikkoaamuna. Rimmisen Pussikaljaromaani alkaa olla lopussa, ja olen alkanut ajatella romaanihenkilöiden tavoin. Onko se siis epätoivoinen yritys käynnistää talviunessa olevia omia romaanikirjailijan pyrkimyksiä vai mainion kirjoitustyylin pääkoppaan luoma heijastuma? Possula vaikenee.

Keskiviikkoilta: takaisin Tapiolassa. Lapsikatraan saavuttua kone jäi pöydän reunaan nököttämään, ja sitä myötä siis myös merkinnät pitää tehdä nyt, Tapiolaan saavuttua. Duunipuoli jäi vähäisemmäksi mutta broidin lapset (iät 7 ja 5) pitivät huolen siitä, että setämiestä vietiin ihan kunnolla. Veneiltiin, nikkaroitiin, luettiin, pelattiin yms. yms. Ehkä nyt onkin sitten edessä parin viikon hengähdys…Pääkopassa seilaavista aatoksista ja viime päivien muistoista on melko vaikea tarttua kiinni, joten loppukaneetiksi kelvannee etten mää tiiä enää mistään mitään, mutta kivaa oli.