unia ja itsevarmuutta

Näin viime yönä outoja unia. Siinä, jonka parhaiten muistan, olin hankkinut Tapiolan sijaan kämpän (tai ennemminkin mökin) jostain keskeltä tiheää metsää. Antti ihmetteli kovaan ääneen miten olin päätynyt sivistyksen ja kaiken muun elämän ulkopuolelle, ja olin itsekin hieman ihmeissäni. En kuitenkaan voinut myydä mökkiä, ja vaikka kävin katsomassa jotain Tapiolan asuntoa, tuntui ajatus kahden kämpän omistamisesta liian isolta. Kun sitten pidettiin tupareita ko. mökissä, ne jotka jäivät yöksi kammoksuivat sisään ulottunutta pakkasta (oli talvi) sekä katonrajassa lenteleviä lumihiutaleita. Eräs yliopiston lehtori (jonka blogia olen syystä tai toisesta jumiutunut seuraamaan päivittäin) tuli myös käymään ja kun kerroin hänelle olevani blogin ahkera lukija näin tyypin jälkeenpäin kirjoittavan läppäriinsä "kerrankin joku, jonka kanssa voi keskustella"...

Kyseenalaista toimintaa siis. Onko urbaani ympäristö jo nyt osoittautunut liian kovaksi palaksi Jorvaksen sysimetsissä varttuneelle luonnonlapselle? Herääminen oli toisaalta helpotus, ehdin jo unessa huolestua siitä, mitä sille kaikin puolin mainiolle Tapiolan kämpälle tapahtui. Ja täällähän minä tälläkin hetkellä istun.

Sitten aiheesta pääsykokeet, osa 2122434. Outo itsevarmuus on hyökännyt päälle nyt kun sain myös teoriakirjan toisen kerran luettua. Tuntuu siltä, että tietyt vaikeat käsitteet alkavat vasta nyt, vuoden opiskelun ja parin viikon kiihkeähkön lukemisen jälkeen avautumaan. Olen myös onnistunut (mielestäni) aika hyvin siirtämään jotain teoreettisia juttuja sen toisen kirjan, eli Sebaldin romaanin pohdintaan. Ehkä tämä tästä? Vai paljastuuko itsevarmuus varomattomaksi luottamukseksi? Palatkaa ruutujenne ääreen lähipäivinä kun tiedon perässä kyltymättömästi juokseva humanisti aloittanee jälleen uuden kierroksen kirjojen parissa!