apina opiskelee kirjallisuustieteen käsitteitä

Pääsykoeprojektin loppusuora häämöttää...kohta ei sitten muuta olekaan kuin aikaa: aikaa olla kaverien kanssa, aikaa lukea, nukkua, nähdä, kokea ja sen sellaista. Tässä vaiheessa, kun kolmas kierros kirjojen läpi alkaa olla lopuillaan, tulee lukiessa selvästi hypättyä yli suuri osa tekstistä asenteella "tänhän mä muistan jo". Toivotaan ettei siinä sitten huomaa myöhemmin sivuuttaneensa jotain kokeen kannalta tärkeitä pointteja. Viime päivinä on jännästi palannut mieleen ne fiilikset, joita oli viime vuonna tähän aikaan. Muistan vasta nyt, kuinka itsevarmana menin hesan pääsykokeeseen, ja kuinka hyvältä tuntui vielä sen jälkeenkin. Vituikshan se sitten meni, mutta taas tuntuu siltä, että ymmärtäisi kaikki noissa kirjoissa olevat asiat. Saas vaan nähdä. Ois se vaan niin mainiota päästä sisään. Lähinnä siinä mielessä, että on näyttänyt itselleen osaavansa.

Tuossa kun naputtelin joitain muistiinpanoja, rupesin miettimään, että kyllä noissa kokeissa tulee tehtyä niin köykäisiä analyyseja ettei mitään rajaa. Ehkä Turun kirjallisuustieteen käytäntö on sittenkin parempi: laitetaan opiskelupaikan tavoittelijat käyttämään kokeessa etenkin omia analyysikykyjään eikä niinkään katsota kuinka nopeasti on onnistunut omaksumaan monimutkaisen teoria-apparaatin, jota luultavasti opetetaan vielä n. kolme ensimmäistä opiskeluvuotta. Kun keltanokat laitetaan lukemaan paksu kasa vierasta teoriaa ja oletetaan heidän soveltavan sitä esseissään, on melko varmaa, että tuloksena on vain läjä ulkoaopittuja lauseita ja termejä, joiden oikeasta merkityksestä kellään hakijalla ei ole mitään tietoa.