sekava merkintä täynnä tyhjää sanahelinää

Voi blogiparkaa...Niinhän sitä luulisi, että kun syksy alkaa vyöryä koko ajan vahvemmin päälle niin kaikki pikku bloginpitäjät päivittäisi niitä sepustuksiaan sellaista tahtia ettei kiivaimmankaan hiirenhakkaajan reload-nappula pysyisi perässä. Toisin on nyt, eihän kukaan enää päivitä. No, mutta ei mullekaan ole nyt tapahtunut mitään kummallista, ei ainakaan mitään kirjoittamisen arvoista. Arkipäivän kommelluksissakaan ei ole enää entisenlaista viehätystä (?!). Käyn niillä parilla luennolla, jotka etenevät omaa tahtiaan, lueskelen tenttiin ja sen sellaista. Kehon kurittaminen on myös kivaa, ainakin salilla käymisistä ja lenkkeilystä päätellen. Kyllä sitä kesäkeissiä vielä sen verran riittää, että sietää kurittaakin, perkele! Haluaisin, että elokuva-arkistossa näytettäisiin enemmän kiinnostavia leffoja. Tämän syksyn sarjat eivät osu ihan yksiin omien halujen ja kiintymysten kanssa. Viimeksi nähty Almodovarin Huono kasvatus oli ihan mahtava. Voisihan sitä raahautua niihin isompiinkin teattereihin...Crash kiinnostaa edelleen ja Broken Flowers on jo nurkan takana! Seison kyllä edelleen sen lausahduksen takana, että elokuvatutkimuksen opinnot ovat aika lailla rikastuttaneet perus-elokuvankatsomiskokemusta. Vaikka kuulostaisin paskantärkeältä elitistiltä. Voi, te sokeat, jotka tuijotatte elokuvia ymmärtämättä niiden todellista arvoa. Helmiä sioille! Julkiset elokuvanäytännöt pitäisi siis kieltää...tulevaisuuden mallissa lippuluukulla näytetään tutkintotodistus, jossa tulee komeilla elokuvatutkimuksen cumu...tai laudatur.

Heh heh, hoh hoh. Eilen olimme viettämässä iltaa Sedun baarikierroksella. Viidestä paikasta kerkesimme vierailla kahdessa, jossa runopojalle iski eksistentialistinen angsti ja tunne siitä, että on väärässä paikassa. No, ihan kivaa oli silti kokonaisuudessaan...Sedu taisi saada aimo kasan uusia vihollisia, jos jonojen pituus otetaan huomioon. Huonoa peeärrää? Yöpala Cantina Westissä oli mainio idea, kiitos siitä Suski. Siispä suuntaamme sinne myös huomenna, tuleehan kuukautispäiviä juhlia asiaankuuluvin menoin. Hartaisiin näkemisiin...

nyt niitä mehukkaita yksityiskohtia!

Tämä blogi on ollut taas tovin hiljaa...ei sitä aina jaksa jaaritella. Eräskin päivä otin vastaan vähän kritiikkiä siitä, että nämä merkinnät ovat nykyään todella tylsiä. Kommentteja? Pitäisi ehkä lukea noita alkuvuoden kirjoituksia. Ehkä elämä oli silloin yhtä juhlaa, humalaa ja krapulaa ja nyt on alkanut kuivan akateeminen arki? Onko blogi korkealentoisia fiilistelyjä vai rankkoja tapahtuma- ja henkilökeskeisiä tilityksiä varten? Täytyykö näistä valita?

Tämä viikko on mennyt Iirislahdessa, jossa ollaan siis Suskin kanssa talo- ja koiravahteina. Varsinainen perhesimulaattori tämäkin, kun asustellaan isohkossa omakotitalossa koiran kanssa. Eihän tästä puutu kuin se vauva.

Eilen oli TaiTu:n (Taiteiden tutkimuksen laitos) fuksiaiset. Oli kyllä todella riemukasta, aika lailla samalla tavalla kuin viime vuodenkin fuksiaisissa. Tällä kertaa jatkot tosin olivat ehkä vielä paremmat. Pointtina oli siis se, että meidät jaettiin 7 hengen joukkueisiin, niin että joka tiimissä oli tarkoitus olla ainakin yksi fuksi laitoksen jokaisesta pääaineesta (estetiikka, yl. kirjallisuustiede, musiikkitiede, taidehissa, teatteritiede). Meidän joukkueemme (jonka ristimme "ryhmä kuudeksi") sisälsi kaksi esteetikkopoikaa, kaksi teatterityttöä, yhden musatytön, sekä lisäkseni Maijan meidän ikiomista fukseista. Siinä sitten kierrettiin rasteilla kuudessa eri keskustan baarissa. Ja koska kyse on taiteiden tutkimuksesta, eivät rastitkaan olleet mitään drinkin punnertamisia. Koottiin runoa silputuista säkeistä, pohdittiin miksi kaunis ei ole rumaa, yhdisteltiin sitaatteja henkilöihin sekä muuta vastaavaa. Edellä mainitussa sitaattirastissa ryhmämme vei kunniakkaasti voiton. Oltiin kuulemma ainoita, jotka osasivat yhdistää lausauhduksen: "Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu" Matti Nykäseen. Uskomatonta! Toisaalta, tässä kontekstissa sen voisi helposti sijoittaa jonkun suuren filosofin suuhun. Voi Masa, minkä teit.
Rasteilla tuli tehtyä useaan otteeseen tietty moka, mikä lisäsi juopumisen määrää varsin reilusti. Usein tapahtui siis seuraavaa: tultuani baariin ostan tuopin, tehtävässä menee vain pari minuuttia, minkä jälkeen rastin pitäjät lähettävät meidät eteenpäin. Kumoa siinä sitten se tuoppi johonkin puoleen minuuttiin. Ja monta kertaa putkeen.
Jatkot Dommalla sujuivat ihan kivoissa merkeissä. Paljon kovaäänistä keskustelua (kurkku onkin vähän käheä, yllättäen), hyvää seuraa sekä halpaa juomaa. Yöbussilla Iirislahteen, jossa Suski ja Ewina olivat olleet hulluja työnaisia ja tehneet tiukkoja kirjoitustöitä yömyöhään. Onneksi saavuin piristämään neitojen olotilaa humaltuneella olemuksellani...

Nyt toi yks vaan nukkuu, eikä mulla oo mitään tekemistä.

kepeyttä ja paatosta

Rauhaisa koti-ilta tänään, alan ilmeisesti muuttua kotihiireksi? Sitä on näköjään liikkeellä kun Ellukin tilitti samanlaisista tuntemuksista...Noh, ei hätää, illan viihdykkeet tarjosi Videofirma Makuuni, joka on näköjään avannut uuden liikkeen Tapiolaan. Mahtavaa, ottaen huomioon, että Filmtown olisi ollut vähän liian pitkän kävelymatkan päässä. Käteen tarttui näpsäkästi leffoja tunneskaalan joka puolelta. Komediaa (Steve Zissoun vedenalainen maailma), kepeähköä draamaa (Sideways) sekä raskasta paatosta (Paha maa). Zissou kiinnosti lähinnä ohjaajansa Wes Andersonin vuoksi: aiempi tuotos Royal Tenenbaums oli kaikessa omituisuudessaan vähintäänkin kiinnostava kokemus. Tämä Zissou herätti vähän ristiriitaisia tunteita. Andersonilla on todella omaleimainen tyyli (paljon "outoja" yksityiskohtia, musiikki yleensä 60-70 -luvun brittirockia, tietty nokkeluus ja näppäryys, jota on vaikea täsmentää) mutta hyvistä osista ei välttämättä saa kasaan kunnon leffaa. Tässäkin tapauksessa löytyi ihan mainioita kohtauksia, repliikkejä, lavastuksen osia ja muitakin pikku juttuja, mutta kokonaisuudessaan leffa rupesi vähän tukehtumaan siihen omaan yritykseensä...

Äsken loppui Paha maa...pakko sanoa, että mikään leffa ei ole vähään aikaan aiheuttanut yhtä vahvaa tunnetta. Vaikea sanoa onko Paha maa hyvä leffa, mutta ainakin ihan järkyttävän vaikuttava. Sai ainakin runopojassa aikaan ihan fyysisen pahan olon ja ahdistuksen tunteen. Ihan hieno juttu siinä mielessä, että Suomessakin saadaan tehtyä tuon tason leffoja. Nämä ovat vaan sitä lajia, ettei oikein edes uskalla suositella. Eikä todellakaan katsoa uudestaan, ainakaan vähään aikaan. Ihmetystä herätti lähinnä se, että ennen leffan alkua ruutuun pamahti Koffin mainos...? Ei ihan sopinut muun muassa toivottomia alkoholisteja kuvaavaan leffaan. "Koff - auttanut suomalaisia selviytymään ongelmistaan jo vuodesta 1819"...

ei mikään perinteinen nokkela otsikko

Olen alkanut vastustaa opintopäiväkirjoja. Etenkin kun eilisellä tv-tutkimuksen kurssilla tarkennettiin, että merkintöjä tulisi tehdä sivu per kerta. Kuinkakohan ekan vuoden opiskelija pystyisi tekemään esseistisen merkinnän aiemmin tuntemattomasta aiheesta, joka on hyvin muotoiltu ja vain sivun pitkä? Argh. Niistä hienoista ideoista tulee väkisin sellaisia pirun hahmotelmia "olen sitä mieltä, että" "tämä oli mielenkiintoinen pointti". Eihän siinä sivun mitassa ehdi edes perustelemaan näkemyksiään. Plip plop, tuo päiväkirjamalli ei edelleenkään ole se paras oppimisen väline, ainakaan tämän epätoivoisen raapustajan mielestä. Koko ajan on sellainen tunne, että ne omat ajatukset on täyttä sontaa. Niinpä: oppimispäiväkirja paljastaa sen, ettei oppilaalla todella ole mitään omia ajatuksia. Näin siis ne, jotka opettelevat tentteihin asioita ulkoa, ovat varsin huonossa asemassa. Ajatuksia? Minulla? Älä naurata...

Ok, ehkä tähän kohtaan tauko. Ellukin sanoi lauantaina, että älä puhu siitä koulusta niin paljon. Mutta kun ei mun elämässä ole tällä hetkellä juuri muuta!

Nytkin istun kotona (ei luentoja tänään) ja mietin mitäs sitä tekisi. Todella outoa, että tällaisella lusmuilulla voi saada kasaan tiedekunnan suosittaman määrän suorituksia. Ehkä kaikki tämä on osa kieroa suunnitelmaa humanistien pään menoksi. Vapaa-ajan ja tyhjäkäynnin täyttämä opiskeluaika valmistaa siihen, että onnellinen maisteri valmistuu kortistoon. Opiskeluvuodet = Työttömyyssimulaattori v. 1.0?

Iltapäivällä suuntaan salille (hui!). Saas nähdä mitä siellä tapahtuu...kesämassat saanevat huutia? Illalla katsomaan Almodovaria oppiaineen porukan kanssa. Mikäs siinä, olen muutenkin saanut jonkunlaisen leffahuuman päälle, osittain sen takia, että opinnot täyttyvät erilaisista elokuvatutkimuskursseista, osittain sen, että luettavaksi on osunut Theodore Roszakin Flicker, aika mainioin oloinen romaani elokuvista ja niiden kierosta maailmasta. Etenkin Orion ja elokuva-arkisto kiinnostavat kovasti, kaikki vanhat leffat, jotka ovat jääneet näkemättä tulisi tietty nähdä. Kun vielä pääsee ihan teatteriin katsomaan. Ainakin toi Almodovar-sarja pitäisi nyt hyödyntää ja nähdä ainakin ne kehutut uudemmat (Kaikki äidistäni, Puhu hänelle, Huono kasvatus). "Ne hukatut opiskeluvuodet" voisi viettää paljon huonomminkin kuin leffojen, kirjojen ja ennen kaikkea kavereiden kanssa...

viiniä akateemisessa seurassa

Argh. Nämä elokuva- ja tv-tutkimuksen luentopäiväkirjat olisi varmaan kannattanut sysätä alulle suoraan luentojen jälkeen, kun pää oli vielä täynnä oleellisia aatoksia ja kysymyksiä. Koita sitten tässä lauantai-aamupäivänä kirjoittaa jotain järkevää. Koko ajan häiritsee myös tämän päiväkirjamuodon vieraus. "Voikohan tällä lailla sanoa? Miten mun oikein pitäisi kirjoittaa?". Noh, toisen sain jo tehtyä (siis pari sivua = ekan luennon asiat), nyt olis vielä toi telkkututkimus. Ja mistäköhän mää mahtaisin jaaritella? Viestintätutkimuksen malleista? Kertokaa!?

Joo. Torstaina oli oppiaineen viinitilaisuus, tavattiin siis proffat, lehtorit ja toisemme. Toinen proffamme Riikonen oli aikamoinen tapaus: kunnon vanhanajan professori, joka oli kaikessa asiallisuudessaan jotenkin aivan mahtava. Taisi arvon professorilla olla välillä myös pilkettä silmäkulmassa, eli tuskin hänkään on aivan lukkiutunut sinne antiikin aikaan. Riikonen polkaisi tilaisuuden käyntiin kysymällä kaikilta vuoron perään minkä kirjan he ovat viimeksi lukeneet, sekä lempikirjan/kirjat. Asiaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjamieltymykset (kuten myös levyt ja leffat) kertovat aika paljon ihmisestä.

Viini virtasi hetken aikaa, kunnes siirryimme supistuneessa fuksiporukassa johonkin Kruunuhaan kapakkaan. Rattoisaa. Ehdin kotiin parahiksi näkemään Aliaksen. Kyllä, syksy on vihdoin täällä, Alias airueenaan. Täydellistä karkkia silmille ja aivoille. Nyt kun vaan se Muodon vuoksi vielä alkaa niin pyhä tv-kolminaisuus (siis edellä mainitut sekä Mullan alla) on täydessä iskussa. Ei parane siis lähteä mihinkään tiistai- tai torstai-iltana. On varmaan pakko opetella ajastamaan vanha kunnon videonauhurini, sillä ensi torstaiksi taitaa sattua juuri kirjallisuuden opiskelijoiden Orion-retki. Mennään katsomaan Almodovaria.

Ulkona on jo ihan syksy, ilma on erilainen. Ihan ok, vaihteeksi.

tuottamisen ylistys sekä uusi meemi

Hei vaan hei hei...kalenteri näyttää tyhjää, mikäs sen parempaa. Neljältä tosin alkaa oppiaineen viinitilaisuus (!), sitä ei varmaan parane missata. Ja nythän tätä kotilaatuaikaa vois käyttää johonkin hyödylliseen, esim. aloittamalla molemma oppimispäiväkirjat, joita noille elokuva ja telkkukursseille pitäis tehdä. Eilinen tv-kurssi oli aika jees, luennoitsija vähän nihkeä ja aneeminen, mutta asiat periaatteessa ihan kiinnostavia. Katseltiin kaikkien tuntemaa 24 -sarjaa...tämä se on sitä yliopisto-opiskelua! Ja toisaalta, huolestuttavat uutiset kantautuvat minunkin korviini siitä, kuinka yliopistolle asetetut "tuottavuusvaatimukset" uhkaavat vähentää Helsingin yliopistosta 1100 työntekijää, josta seuraa oppiaineidein ja laitosten yhdistelyä, sisään otettavien opiskelijamäärien supistamista ja kaikenlaista maailmanlopun meininkiä. Ei näin, ei todellakaan näin. Muissakaan Suomen yliopistoissa ei ole tällä hetkellä hirveästi riemun aihetta. On se kumma, että pitää "tuottaa" ja olla produktiivinen samalla kun jo entuudestaan vähäistä henkilökuntaa supistetaan. Ehkä tulevaisuudessa fuksit huomaavat, että peruskurssien pitäminen on heidän harteillaan. Siitä vaan kirja käteen ja opettamaan, kun supistukset eivät salli palkkauksia. Sitten vaan tuotetaan niin perkeleesti.

Hohhoh...ehkä tämä vihanpurkaus on syytä tasapainottaa jälleen uudella meemillä. Tällä kertaa aiheenamme sisutus, joten päästän sisäisen Innon Markoni vapaaksi.

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
- naulakon, jonka päällä on horjuva pino lehtiä ja muuta roskaa.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
- ei tässä mun kompleksissa ole kuin yksi matto, ja se on valkoinen.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
- ton "ostoskeskuksen" eli lähinnä Kilimin takapihan, sekä Tapiolan vehreää luontoa.

4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
- keittiössä on tällä hetkellä pari mukia ja tollanen juttu, missä on puhtaita ruokailuvälineitä yms. Kylppärissä ei oo muuta ku saippua.

5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
- tietenkin tämä työasema/sänky -yhdistelmä...

6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
- ne kirjat, ne kirjat.

7. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne.)
- ööh...omakotitalo ehkä kuitenkin, vaikka ei tää kerrostalo mikään pain ole.

8. Missä säilytät imuriasi?
- keittiön "siivouskaapissa".

9. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
- no joo, ottaen huomioon, että olen poika enkä ymmärrä sisustamisesta mitään. Ikea on in.

10. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
- Jaa-a...ehkä nää olkkarin seinät vois joskus vetää oikeen hienoks, vaikka toisaalta nää on jo tällasenaan aika industrial-meininkiä.

11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
- hmm...kaksi kehystettyä julistetta. Mitenköhän?

12. Petaatko sänkysi joka aamu?
- kyllä mä kovasti yritän.

päivä vasta puolessa välissä

Nyt liikumme vierailla mailla...blogipäivitys yliopiston koneelta! Kuinka uutta ja ihmeellistä! Niin...totuus siis on, että tämäkin päivä toimii tutulla kaavalla "tunti aamupäivällä, neljä tuntia taukoa ja luento". Koitan siis epätoivoisesti kuluttaa luppoaikaa hengailumestoista parhaassa, eli kirjastossa. Aamuinen oman oppiaineemme info oli jälleen tyhjä arpa...ehkä niissä ei pitäisi käydä niin raivokkaasti, kun missään ei ole vielä tullut eteen mitään uutta tietoa? Toisaalta, infotkin taitavat olla pakollisia tässä uudessa tutkinnossa. Opiskelijoita yritetään orientoida kunnolla ennen kun heidän napanuoransa katkaistaan ja heidät sysätään arvaamattomaan ja vaaralliseen yliopistomaailmaan?

Ehdin äsken ahdistua pahan kerran kun lueskelin perjantain tietotekniikkakokeen materiaaleja. Tähän saakka kaikki on ollut ihan selkeetä ja pässinlihaa, mutta Wordin ja Excelin hienoudet ovat pysyneet tähänkin päivään salassa ja tuntuvat vieläkin aika oudoilta ja vaikeilta. Perhana. Hyödyllisiähän nuo taidot olisivat, mutta v-käyrä uhkaa kovasti nousta. Eikö se riitä, että sitä tekstiä pystyy tuottamaan...täytyykö sitä vielä muotoillakin? Ehkä opiskelijoille halutaan opettaa se seikka, että hienolla muotoilulla köykäinenkin essee tekee vaikutuksen väsyneeseen lehtoriin?

Vielä 1½ tuntia, sitten televisiotutkimusta. Huoh.

voi pikku fuksia hämmennyksen keskellä

Pyörittyäni nyt muutaman päivän kaiken maailman infoissa ja tiedotustilaisuuksissa, tuntuu melko varmalta, että sekä opiskelijat että opettajat potevat tällä hetkellä melkoista maailmantuskaa. Tutkinnonuudistus ja sen aiheuttamat ongelmat tuntuvat vaivaavan kaikkia. Opiskelijat ovat hämillään ja kiihtyneitä siitä, saavatko he tiettyjä vanhoja kursseja korvattua uudessa järjestelmässä, ja jos saavat niin miten. Opettajat ovat hikoilleet uusien opintokokonaisuuksien parissa ja saavat varmasti vastailla monen kuukauden ajan odottamattomiin "mitä jos?" -kysymyksiin. Ne, jotka ovat yliopiston henkilökunnassa tehdäkseen tutkimusta tuskin tekevät neuvomisen ja pähkäilyn lisäksi mitään muutamaan vuoteen. Näinkö suuren standardisoimisen ensi askeleet aina menevät? Tuntuu jollain tapaa aika hyvältä olla ensimmäisen vuoden opiskelija, jonka ei tarvitse murehtia moisia.

Kävin tänään keskustelemassa niistä Turun opintojen hyväksilukemisista ja yllätyksekseni saattaa mennä sillä lailla, että saan niillä suoraan perusopinnot korvatuksi. Tämä olisi mainio porsaanreikä sikäli, että vaikka olenkin määrällisesti opiskellut vaadittavan määrän, sisällölliset seikat ovat eri asia. Pääsisin siis parhaassa tapauksessa välttämään kokonaan muutaman aika mittavan kirjatentin. Luksusta, näin sitä systeemiä kusetetaan.

Eilen elokuva- ja televisiotutkimuksen starttiluento. Ihan kiinnostava aihe ja alue, yhä edelleen, mutta luennoitsijan esitystapa vähän kankea ja kuivakka. Nämähän ovat niin yksilöllisiä juttuja, mutta toivotaan, että herra Baconin tyyli aukeaa enemmän vastaisuudessa. Pitkä miinus luentosalin käsittämättömille penkeille, jotka aiheuttivat varmasti myös muille kuin itselleni kivat selkävaivat. Ei se nyt perkele toimi jos pitää valita vaihtoehdoista a: lyyhistyä kirjoitustuen päälle ja tehdä muistiinpanoja ja b: istua selkä suorana ylettymättä tukeen. Kyllä YTHS ja työergonomiatädit nyt kauhistelisivat! Em. kurssista pitäisi tehdä pari esseetä tai oppimispäiväkirja. Ehkä toi päiväkirja olisi houkuttelevampi vaihtoehto, vaikka en täysin ymmärrä sen pedagogista arvoa. Periaatteessahan (jos osaa vähääkään jaaritella kirjallisessa muodossa) siihen voi selitellä tyyliin "tänään käsittelimme kiintoisaa aihetta, jonka johdosta rupesin pohtimaan elokuvan asemaa taiteen kentässä" ja saada suoritusmerkinnän. Kun taas esseessä otteen pitäisi olla automaattiseti paljon tutkimuksellisempi. Saa nähdä miten menee, ehkä käsitykseni työpäiväkirjan tekemisestä on väärä ja tuloksena täyttä roskaa, joka menee rimaa hipoen yli (tai ali). We'll just have to wait and see...

Jep jep, huomenna lisää infoja (plaisir!) sekä televisiotutkimusta. Sitten viikko alkaakin olla pulkassa. Yliopisto on kiva paikka! Hae sinäkin yliopistoon jo tänään!

meemi-show

Nää on Ellu niin sun juttu...anti mennä, siis.

Ota lähin kirja, käännä sivulle 18, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee:
- "...hyväksyä yliopiston taloutta ja toimintaa koskevat..." Kyseessä siis Humanistisen tiedekunnan opinto-opas.

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?
- Tyhjää Battery-tölkkiä. Voi voi, ne energiajuomat!

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?
- Eilen kattelin Hannibalia ja rouskutin nachoja.

Arvaa katsomatta paljon kello on:
- Kohta kaks.

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?
- Sehän oli jo 14.20.

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?
- Pesukone se siellä keittiössä surisee ja hurisee.

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?
- Eilen kun tulin Ewinalta kotiin. Sen jälkeen neljän seinän sisällä.

Mitä katsoit ennenkuin tulit tänne sivuille?
- Selailin vakioblogit sekä pällistelin yliopiston tietokoneopetusmateriaaleja. Kun ens viikolla on sellanen koe niistä. Jihaa.

Mitä sinulla on ylläsi?
- Bokserit ja t-paita. Eli ihan perus kotivarustus.

Näitkö viime yönä unta?
- Joo, aika montakin. Yhdessä oltiin just isän kanssa lähdössä sinne jenkkeihin.

Milloin viimeksi nauroit?
- Varmaan eilen siellä Ewinalla jollekin tyhmälle jutulle.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?
- Ilmiö nimeltä Big Brother ei lakkaa ihmetyttämästä =).

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?
- No sehän oli se eilisiltainen Hannibal, joka oli kyllä aika ahdistava. Ei mikään älyttömän hyvä.

Jos sinusta tulisi yön aikana monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?
- Just joku rantaloma mulle ja kavereille.

Jos voisit muuttaa jonkin asian maailmassa välittämättä syyllisyydentunteista ja politiikasta, mitä tekisit?
- Parantaisin yliopistojen rahoitusta =).

Pidätkö tanssimisesta?
- En oikeastaan.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
- Ehkä jonkun vaihto-oppilasvuoden verran ainakin. Pidemmästä ajasta en osaa sanoa.

Mitä on huoneesi seinillä?
- Noi kaks Van Goghia. Siis kehystettyä julistetta.

Lastesi nimet?
- Pojalle just mietittiin nimeä, kun en vaan nyt muista. Jos se olis tyttö, niin Aino olis ihan kiva. Laitan sen pojan nimen tänne sitten kun se tulee mieleen...

iloinen ilta ja vähemmän iloinen aamu

Alkoholi ilmoittaa itsestään vielä sikeästi nukutun yön jälkeenkin. Eikä talossa ole yhtään buranaa. Plaisir. Eilen siis ainejärjestömme Katharsiksen järjestämät illanistujaiset. Vakuutuin yhä enemmän siitä, että fuksiporukkamme on aika mainio, selvästi parempi kuin viime vuonna. Viime vuotisessa porukassa oli todella paljon ihmisiä, joita ei huvittanu tulla mihinkään tapaamisiin yms. ja jos joskus tulivatkin niin ko. henkilöt vaan istuivat hiljaa ja tuijottivat tuoppiin. Eilinen oli täysin erilainen show. Tuli juteltua todella monen ihmisen kanssa ihan ihme asioista, kaikesta muusta kuin kirjallisuudesta. Ilmapiiri oli muutenkin ihan kohdallaan, ja vanhat opiskelijat tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita tutustumaan meihin fukseihin. Mainiota.
Ohjelmassa oli muutamia ihan kelpo tutustumisleikkejä sekä mm. ideointia ja ehdotuksia ainejärjestön toimintaa koskien. Itse muistin Turun ainejärjestö Prometheuksen puheenjohtajan maininneen jotain mahdollisesta reissusta Helsinkiin, ja ehdotukseeni siitä, että kutsuisimme turkulaiset kanssamatkaajamme pääkaupungin sykkeeseen sai osakseen paljon huomiota.
Ainejärjestön porukassa oli mukana sekä uudempia että vanhempia. Muutama oli opiskellut vasta vuoden, kun taas paikalla oli myös seitsemännen ja kahdeksannenkin vuoden tyyppejä. Miten nyt käy, kun uuden tutkinnon myötä ikuinen opiskelijuus katoaa? Jääkö kukaan kaipaamaan niitä tyyppejä, joilla on ollut gradu kesken jo 5 vuotta? Antavatko yliopiston hallintoelimet periksi sitten kun nyt aloittaneet opiskelijat eivät kaikki valmistukaan viim. 2012? Tällöin luultavasti palkataan jokaiselle henkilökohtainen avustaja, joka varmistaa, että ko. opiskelija saa ne paperinsa ulos...
Ilta jatkui kerhohuoneistollamme uudella ylioppilastalolla aina puoleenyöhön asti, jonka jälkeen suunnattiin Vltavaan, johon puheenjohtajamme puhui meidät onnistuneesti sisään vaikka ikäraja oli 22 ja suurin osa porukasta olivat nuorempia. Kriteerinä kuului olleen "kunhan niillä ei ole opiskelijahaalareita". Niin, saan ehkä heittää haalarihaaveeni romukoppaan, sillä tuntuu siltä, että kirjallisuuden opiskeljoiden suhtautuminen haalareihin menee suunnilleen niin kuin kuulin jonkun sanovan: "halveksin haalareita ja koko sitä aatetta, joka niihin sisältyy". Tajuan kyllä pointin, mutta ei niihin mielestäni mitään aatetta sisälly. Kuka sanoo, että jos on haalarit, pitää koko ajan käyttäytyä kuin känninen teekkari?? Saa nyt nähdä lähdenkö ajamaan asiaa, jos sillä saa uudessa opinahjossa enemmän vihamiehiä kuin ystäviä...
Lisäys: oli todella mielenkiinoista huomata, että ainakin puolet paikalle vaivaantuneista vanhoista opiskelijoista olivat tulleet sisään jonkin aivan toisen aineen kautta ja vaihtaneet sitten kirjallisuuteen. Hmm...onkohan kyseessä vanha kunnon "mennään sieltä missä aita on matalin". Useimmat olivat lukeneet vuoden jotain kieltä tai toista taiteen tutkimuksen ainetta ja sitten vaihtaneet. Pääsykokeella sisään tulleet taitavat siis olla ihan älyttömän kovia jätkiä?

humanisti paljastaa hampaansa

Kiitokset Laurille kauniista sanoista...onhan se kiva jos nämä kirjoitukset miellyttävät. Sinänsä tässä bloggailussa on hirmuisen mukavaa se, että se on väylänä niin avoin. Se on kuitenkin julkisempi kuin päiväkirja, eli sitä lukevat ihmiset, joita kirjoittaja ei tunne (joskin näiden lukumäärä on tämän blogin kohdalla luultavasti hyvin vähäinen). Mutta blogijorinoita ei toisaalta voi millään verrata esim. lehteen kirjoittamiseen, jolloin ainakin itse omaksuisin täysin erilaisen ja virallisemman "roolin" kuin näitä vapaamouotoisia taruja sepittäessäni. Blogit ovat ilmiönä sen verran nuoria, että niihin sisältyy aika paljon punk-potentiaalia. Pari hyvin tehtyä blogia voivat hakata anarkistisuudessaan monet painotuotteet. Tämä ei siis tietenkään ole runopojan osa. Hän tarkastelee näitä ilmiöitä ottamatta osaa, raportoi humanismin kuolinkorinoita teknologian vuosituhantena.
Koska Ellukin näköjään otti vaarin kommentistani "kunnon blogin tunnusmerkki on ahkera linkitys", liitän myös tämän blogin osaksi oikeaa yhteisöä. Mailin mukana ilmestyi myös artikkeli parannuksen (?) tehneestä humanistista. Aika perinteisiä humanistikritiikin pointteja ankeasta opetuksesta ja minimaalisista mahdollisuuksista kunnon työpaikan saantiin. Kyllähän humanistin täytyy olla sen verta idealisti, että uskoo omaan potentiaaliinsa kirjoittajana, tutkijana tai minä tahansa. Eivät ne työpaikat kuitenkaan taivaalta tipu, ja luulen, että käsitys humanistien heikohkoista työmahdollisuuksista on aika yleinen, toisin kuin artikkelin tekijä väittää puhuessaan "loukkuun ajautuneista abitytöistä". Itse olen ainakin toistaiseksi täysin tyytyväinen puuhasteluun kirjallisuuden ja sen teorioiden parissa, joskin jaan kritisoijan kanssa ajatuksen siitä, että pelkkä lukuharrastus ei varmasti tee innokasta kirjallisuudenopiskelijaa. Itse hakiessani vetosin siihen, että pidin kirjojen analysoinnista ja se on kantanut tähän asti.

Vasta muutaman päivän uudessa paikassa opiskelleena on vaikea kommentoida oman oppiaineemme meininkiä kattavammin, eli sen aika on myöhemmin. Toivottavasti tämän iltainen ainejärjestötapaaminen sujuu letkeästi. Toki se on paljon kiinni myös itsestä, joten pitää varoa ettei istu koko iltaa mököttävänä tuppisuuna ja sitten ihmetellä kun tuli niin aikaisin kotiin. Ihan kiinnostava tavata vanhempia opiskelijoita ja mahdollisesti jopa tutustua heihin. Kun ovat menneet valitsemaan niinkin järjettömän oppiaineen kuin yleinen kirjallisuustiede, pitäisi heidän hulluudessaan olla jotain samoja piirteitä kuin minussakin. Saapahan nähdä.