alituisia korjauksia

Pitää heti tehdä muutama muutos joululahjalistaan. Kyllä ne tontut täällä Tapiolan seudullakin varmaan vielä hyppii, joten eiköhän tämäkin onnistu. En mä ehkä sitä iPodia tarvitse kuitenkaan. Nykyinen soitin on vielä ihan hyvä, ehkä siis kannattaa ajaa se ihan loppuun asti. Kävi myös ilmi, että se Trivialin dvd-versio on joku ihme "populaarikulttuuri-extra". Viattomana kun olin luullut, että se olisi perinteinen trivial. Ei, kaikki kysymykset koskevat ilmeisesti trendejä, viihdettä ym. En mä ehkä sellasta halua. Toisaalta, tuli mieleen, että voisin ruinata isiltä New York Review of Booksin sähköisen tilauksen. Kyseessä on ehkä maailman paras kirjallisuuslehti, eli aivan oivaa luettavaa kirjallisuudenopiskelijalle. Nettiversiossa harmillisen moni artikkeli on salattu, ja tilaus avaisi ne kaikki. Joo, tätä mä pyydän. Printteri ja kirja pysyvät listalla, nytkin olisi edellä mainitulle kapistukselle tarvetta. Suskikin oli näköjään laittanut lahjalistan blogiinsa. Siinä oli ainakin mistä valita, saa nähdä mitä tässä oikein keksii.

Lukaisin juuri viimeisen "viihdekirjan" vähään aikaan. Nyt, ennen kuin lähipäivinä alkava tenttiinlukumaraton (6 kirjaa) iskee päälle, on ollut ihan mainiosti aikaa lukea huvikseen, ja kuukauden aikana silmien alla onkin käynyt ainakin Yann Martelin novellikokoelma, Tuomas Vimman Toinen sekä juuri lopetettu M. John Harrisonin Light. Kyseessä oli ehkä neljäs sci-fi -kirja, jonka olen ikinä lukenut. Ihan hyvä se oli, vaikken ehkä kuitenkaan ymmärrä scifiä kovin hyvin. Em. kirja tuntui vielä vaativan jonkun verran fysiikan tuntemusta, jota ei tämän pojan päästä löydy sitten yhtään. Kyllä se silti oli ihan mukava lukuelämys, mutta tuntui vaan, että olisi saanut enemmän irti jos olisi tajunnut ihan kaikki mitä siinä selitettiin. On tuo silti ihan kiinnostava genre, kun kirjailijalla on vielä niin paljon enemmän vapauksia maailman luomisessa kuin perinteisemmissä lajityypeissä. Voisin kuvitella, että monet scifikirjailijat innostuvat niin paljon siitä maailman kehittelystä, että henkilöt jäävät pelkiksi paperinukeiksi. Lightissa tätä ei onneksi tapahtunut. Ihan hyvä siis, mutta kyllä Philip K. Dickin klassikkokirja Do androids dream of electric sheep? (josta tehtiin myöhemmin mahtavan upea Blade Runner -elokuva) oli parempi.

superuudet värit

Jee, blogilla on uusi ilme! Olisin lisännyt tonne profiiliin vielä kuvankin, jota olisi sitten voinut tuijottaa aina selatessaan uusimpia päivityksiä, mutta datailutaitoni olivat puuttelliset. Ehkä se on ihan hyväkin. Tänään on ollut suht hirveä ilma. Mutta mikäs siinä, sain kumminkin raahattua itseni keskustaan. Jaksan kyllä edelleen itsekin hämmästellä sitä, miten ihmeessä mä voin saada tältä syksyltä 30 opintopistettä tällasella lusmuilulla. Suuren osan ajasta tämä yliopisto-opiskelijan elämä tuntuu löysemmältä kuin yläasteella tai lukiossa konsanaan.

Lumien sulaessa ja sateen tippuessa päälle suunnattomina pisaroina on piristys löydettävä muzasta. Iloiset Skotlannin pojat, eli Franz Ferdinand piristi äskeistä matkailua suuresti. "Ich heisse superfantastisch!".

kirje joulupukille

Rakas joulupukki:

Olen ollut tänä vuonna varsin kiltti. Toivottavasti tonttusi ovat tulleet samaan tulokseen. Tänä jouluna haluan

- iPodin piristämään koulumatkoja
- printterin, jotta saisin koulutyöt tulostettua helpommin
- trivial pursuit dvd:n, koska tp on elämä
- Charles Burnsin Black Hole -sarjakuvakirjan, koska amazon.com kehuu sitä, ja se tuntuisi sopivalta lisäykseltä sarjiskokoelmiin.

Hyvää joulunodotusta sinne Korvatunturille

Toivoo Heikki

Ehkei noista mikään ole kuitenkaan ihan välttämätön. Tollanen haluan-haluan-haluan meininkin ei ehkä ole ihan se juttu. iPod-jutun kanssa olen paininut jo kauan. Jos omistan jo toimivan mp3-soittimen, onko syytä ruinata uutta? Mutta kun ne on niin hyviä ja käyttäjäystävällisiä ja hienoja yms. yms. Nykyinen soitin alkaa olla vanha, sen akku on heikohko, ja se on ehkä muistiltaan liian iso. Olisi ihan oivaa alkaa pitämään sitä sellasena varastosoittimena, josta sitten aina siirtäisi musaa ipodiin, johon ei tarvitsisi mahtua kuin jokunen levy. Toisaalta, vaikka ipodin shuffle-malli sekä uudempi nano ovatkin hienoja laitteita, tuntuu siltä, että ne häviäisivät hirveän helposti, pieniä kun ovat. Helpostihan sellainen lyijykynän paksuinen pikku värkki unohtuu johonkin, ja sitten pääsee itku. We'll see.

perus lauantaijoutilas

Tänään en ole tehnyt oikein mitään hyödyllistä. Eilen meni vähän pitkäksi, joten kai tänään kuuluukin vähän laiskottaa. Hain kirjastosta lisää ah-niin-kiehtovia kirjoja, mutta miten ne ehtii lukea ennen ensi viikon tenttiinlukurumbaa? Nää on just näitä huolia. Yritän lukea todella kehuttua sci-fi -kirjaa, mutten oikein ymmärrä sitä. Ehkä se ei vaan ole mun genre. Mistäs sitä sitten tilittämään? Ulkona on tullut lunta, joka on tietenkin superkiva juttu, vaikka se onkin varmaan sellasta laatua, joka katoaa maisemasta aamuun mennessä. Ulkona on kuitenkin ihan eri lailla valoisaa ja talvista, ja se on paaaljon parempi juttu kuin mikään synkkä syksy. Kylläpäs musta on tullut nyt luontoihminen. Kohta runopoika ei enää kerrokaan asioita kirjallisuudesta ja muista taiteista, vaan suuntaa tutkivan katseena luonnon jokapäiväiseen kulkuun. Lopulta tästäkin Tapiolan porvarispenskasta tulee sitten varmaan joku Pentti Linkola. Up with nature!

Kohta Suville ja viini/juustokesteille. Mainiota, annetaan viinin virrata. Sitä ennen vois ehkä syödä jotain. Kanadalaisen Stars-yhtyeen mainio ralli Your ex-lover is dead on soinut päässäni heräämisestä asti. Outoja tällaiset päivät.

kiehtova kertomus kadonneista hanskoista sekä luonnon iloista

Yhtä odottelua tämäkin päivä. Päätin välttää turhan reissailun ja jäädä viettämään tämän opiskeluntäytteisen torstain viittä tyhjää tuntia keskustaan. Sinänsä kyllä v-mäistä, että noi luennot on tolla lailla aamulla ja illalla. Olisivat mieluummin yhteen putkeen. Mutta aina ei sit vissiin voi voittaa. Odottelua on mahdollisesti tiedossa vielä illalla, kun pitäisi mennä kyselemään Tavastialta sinne tiistaina jääneitä hanskoja. Halvat hanskathan ne olivat, mutta ihan älyttömän hyvät, enkä löytänyt mistään keskustan kaupoista samanlaisia tai parempia. Tavalle siis...Aukaisevat vaan ryökäleet vasta yhdeksältä, joten pitää keksiä siihenkin n. 1½ tunniksi jotain kivaa puuhaa. Tänään on näköjään keikalla Dingo. Luullaankohan mua innokkaaksi faniksi, jos olen jo yhdeksältä ovenkahvassa roikkumassa. Kauhea ajatus.

Pakko myös todeta, että tuolla ulkona on ihan älyttömän synkkää. Kyllä nyt pieni auringonvalo tekisi gutaa. Jotenkin se on henkisesti aina tärkeä juttu, että joulun jälkeen alkavat päivät hiljalleen pitenemään. Ainakin viime keväänä se valon määrä oli todella suuri yllätys...jostain syystä nämä pimeyden ja valon vaihtelut eivät tallennu muistiin lainkaan vaan tuntuvat aina tulevan ihan ylläreinä, joka syksy ja kevät. Valon määrässä on myös se nurja puoli: vaikka loppukesästä onkin aina lämpimämpää, alkaa jo elokuussa helpolla ahdistamaan kun pimiä tulee niin paljon aikaisemmin kuin kesäkuussa. Juhannus onkin sitten ehkä se juhlista parhain, tarpeeksi valoa, ja mielellään vielä kavereita ja joku messevä mökkiympäristö. Siinä jää helpolla vaput yms. kakkoseksi. Mutta mitä ensi juhannuksena? Pitäisi varmaan perustaa joku työryhmä ja anoa projektiavustusta joltain asianmukaisen rikkalta taholta. "Ettehän halua, että nuoret viettävät juhannuksensa kaupungissa?" Voidaan luovuttaa kaupunki aikuisille ihan suosiolla. Perustetaan me rehvakkaat nuoret niitä omia yhteisöjämme sinne koskemattomiin korpiin...

"Here comes the fucking spider..."

Eilen olin joutilas. Makoiltiin turkulaisvieraani Peten kanssa kämpillä pitkälle iltapäivään, kunnes päätin lähteä näyttämään muukalaiselle, että mikäs paikka tämä Helsinki oikein on. Siinä sitten kierreltiin ja kaarreltiin, kirjastosta irtosi vähän puhe-esitys -materiaalia mukaan. Mitäs me puhuttiin siitä stressin ottamisesta? Illalla sitten Tavastialle. Wolf Parade oli ihan uskomattoman hyvä, ja soitti yhden parhaista keikoista ikinä. Vaikka bändi kummastuttikin yleisöä soittamalla aluksi n. 45 minuuttia kantribiisejä vähän sekoitetulla kokoonpanolla, ei tunnelma todellakaan ollut kaukana katosta kun varsinainen Wolf Parade astui lauteille. Vaikka solisti/pianisti valitteli kuumeisuuttaan oli bändi kuitenkin ihan älyttömässä vireessä. Täydellinen rokkikeikka ja täydellisiä biisejä. Bändi tuntui itsekin nauttivan, ja hehkutti Suomea moneen kertaan tavalla, joka ei tuntunut tippaakaan mielistelyltä. Bändin huvittavin hahmo oli narkkarilta näyttävä äärimmäisen laiha ja ketjussa röökiä sekä bisseä vetänyt kitaristi. Keikan loputtua joku nuori neitonen hyppäsi katsomosta lavalle, sanoi mikrofoniin "jatkot Erottajalla" ja katosi bäkkärille. Juurikin näin!

Keikkojen kannalta syksy on ollut mitä mainioin. Sigur Rosia ja susiparaatia en lähde vertailemaan sen verran erilaisia kokemuksia olivat. Toinen oli enemmänkin rauhoittumista ja tuijottelua kun toinen taas tarjosi kunnon meininkiä, liikettä ja energiaa.Molemmista jäi kuitenkin sellainen fiilis kutkuttelemaan, että nyt on todistettu jotain todella mahtavaa.

Tänään sitten pohdin aikani keikan mahtavuutta, saatoin Peten junalle ja painuin salille. "Massu pois-05" -projekti saa luvan edistyä. Kuudeksi oltiin sovittu fuksitapaaminen, jossa oli tarkoitus pohtia ensi viikolla järkättävien pikkujoulujen ohjelmaa. Tämä kun on perinteisesti ollut fuksien nakki. Vaikka paikalle saapui vain neljä tyttöstä, saatiin silti (mielestäni) yllättävän hyvin kursittua kasaan jonkunlainen spektaakkeli. Siis: jouluaiheista huumoria, joka aukeaa vain kirjallisuudenopiskelijoille ja -tutkijoille. Superfun!

"My bum is like a bouncing castle"

Helou helou!

Viikonloppu meni ihan mainiosti...Istuessamme gerossa syysmasennuksien kourissa, päätettiin lähteä viettämään pari nollauspäivää Hankoon, sinne Hennan residenssiin. Ja nollattuahan sitä tulikin. Vaikka meininki oli tavallaan vähän samanlaista kun noilla "mökkirauhottumisreissuilla" yleensä, pakko myöntää, että oli ihan mahtavaa vähän päästellä höyryjä, nukkua ja ottaa täydellisen iisisti. Reissun avainjutut oli ehdottomasti Hennan ryntäät sekä nyt jo kuolematon lausahdus "homona keimoo". Näin sitä siis pitää mennä Hankoon asti, että saa kunnon amisteluvaihteen silmään. Väsynyt nelikkomme matkusti eilen pimeiden metsätaipaleiden halki tänne sivistyksen äärelle, seuranaan radion välityksellä iki-ihana Gareth Gates. "'cause I made a stupid mistake...". Olinkin jo unohtanut miten helmi biisi toi on.

Viikonloppuna sikailtiin ihan huolella ruokapuolella, ja pizza ja sipsua meni huolella. Tänään siis oli pakko mennä salille vähän "pumppaamaan rautaa". Ehkä mun pylly ei sitten enää oo niinkuin pomppulinna...

Illalla luokseni saapuu Turun poika Petri, joka tulee pariksi päiväksi yhden miehen ekskursiolle. Huomenna Tavastia ja Wolf Parade, mikäs sen mukavampaa.

Fine, just fine!

Nyt ei ole paljoa kerrottavaa, mutta jaarittelen silti. Eilen mietin sitä, kuinka kätsyä ja huisin jänskää olisi, jos saisi väsättyä tähän blogiin sellaisen "now playing" -jutun, eli jonkun joka merkinnässä toistuvan sarakkeen, jossa sitten raportoitaisiin tieteellisellä tarkkuudella kulloisenakin hetkenä tärykalvoilla värähtelevä muziikki. Mutta ei. Voihan niitä tähän merkintöjen sekaan napsutella, mitään turhan organisoitua rakennetta en jaksa väsäillä.

Tänään oli koulussa (nielkää nyt se, että yliopistokin on koulu...pois kaikki turhantärkeys! samaa yritän viestittää myös söpöllä apinapenaalillani) hopsin palautus, eli jokaisen fuksin tekemä yksityiskohtainen suunnitelma opintojen etenemisestä. Joo joo...niinhän sitä tietää missä vaiheessa tekee minkäkin kurssin esim. keväällä 2007 kun ei osaa ajatella edes ensi kevääseen. Kovin oli idealistiset valmistumisajankohdat tälläkin raapustelijalla, mutta saa nähdä. Tuskin ketään edes siellä yliopiston hallinnossa kiinnostaa miten niillä opiskelijoilla menee, kunhan yrittävät selvitä omista paholaismaisista uudistuksistaan pienimmällä mahdollisella vaivalla. Terveisin katkera fuksi =)

Jälleen pitäisi jatkaa uutta mahtavaa esseetä, jonka sain pykättyä alkuun jo tovi sitten. Ehkä ei tosiaan kannata hikoilla lähteiden parissa, kun arvosana tulee olemaan "hyväksytty". Tai "hylätty", ei parane olla liian varma, ei ikuna. Kunhan nyt saisi edes jotain paperille.

On muuten huomattavan piristävää datailla joskus jossain muuallakin kuin työpöydän ääressä. Vaikka YTHS:n tädit varmaan kammoksuisivat tämän hetkistä työpistettäni (sängyllä, kone sylissä), on tämä silti aikamoisen mukavaa...

Sängyllä on myös mukava katsoa Carnivalen kertaalleen missattuja jaksoja. Mainio sarja, jälleen laatua HBO:lta. Harmi vaan kun tietää jo nyt, että kanava meni lopettamaan sarjan kahden kauden jälkeen. Yleensä kun HBO:lla on tapana antaa sarjojen kirjoittajien tehdä se tarinansa loppuun asti, kuten esim. kaikkien lempisarjassa Mullan alla, jonka eilen nähty neloskauden päätösjakso oli kyllä myöskin aivan mainio, tv-nannaa. Mutta siis, se Carnivale. Jännää, että tavllaan tylsästä aiheesta on saatu noinkin hieno kokoelma okkultismia, ihmissuhteita ja uskonnollisia virityksiä. Ja ne alkutekstit on ehkä hienoimmat mitä on nähty. Tästä koneelta on muutenkin ihan mainio katsella kaikenlaista: piratismi siis kunniaan, ainakin tässä mielessä. En oikein näe mitä haittaa siitä on, että jotain tv-sarjojen jaksoja katselee koneeltaan. Tai ehkä tämän merkinnän jälkeen oveni läpi tulee poliisin iskuryhmä pelastamaan minut moraalittomilta teoilta. You never know...

Nyt soi: Starsin Set yourself on fire -albumin poppis. Keskivertokamaa, en ehkä ole vielä täysin ymmärtänyt sitä, miksi näitä hehkutetaan ainakin niillä indie-uskottavilla musasaiteilla, jotka ovat kestotarkastelussa.

rokkia ja vetistelyä

Ehkä viimeinen naula siihen arkkuun, jossa hautaan lähetetään se "aktiivinen musiikin kuuntelija", joka olen ehkä joskus väittänyt olevani on se, että olen alkanut fiilistellä pienellä yhtyeellä nimeltä The Strokes. Bändihän oli 5 vuotta sitten luultavasti maailman hypetetyin yhtye...ei tämä nyt ehkä mitään maailman upeinta musaa ole, mutta ihan toimiviaa rokkia tänne syysmyrskyjen keskiöön. Kiitos tästä edellisessä merkinnässä mainitulle Rytmille, ja sen musamaultaan oivallisille työntekijöille.

On syytä mainita myös eräs toinen asia, josta suunnittelin tekeväni blogimerkinnän jo jenkkeihin matkatessa. Nimittäin Tim Burton ja hänen elokuvansa. Puheltiin Ryhäsen kanssa siellä Sigur Rosin keikalla miekkosesta, ja manailin sitä, miten kaikki Burtonin pätkät ovat sellaista "huimaa hulluttelua", jota ei vähänkään kyyninen ihminen pysty katsomaan. Nyt kuitenkin katsoin lentokoneessa Saksikäsi-Edwardin ja olin leffan lopussa ihan tippa linssissä. Leffojen äärellä vetistely ei ole mitän ihan tutuinta puuhaa, joten ehkä herra Burton osaa vetää juuri oikeista naruista kertoessaan tarinoitaan yhteiskuntaan sopimattomista ja väärinymmärretyistä hahmoista. Muistin siinä samalla, että miehen uudempi pätkä, Big Fish, aiheutti ihan saman reaktion. Olisi vääryys olla antamatta ainakin näille kahdelle tekeleelle sitä kuuluisaa "suosittelen lämpimästi" -leimaa. Jos runopoika heltyy tunteilemaan, mikset sinäkin?

TurkuHelsinki

Turku otti Helsingin haltuunsa eilen. Vierainamme oli siis 8 kirjallisuudenopiskelijaa tuolta entisestä kotikaupungistani. Ilta meni oikeastaan aika mukavasti...istuskeltiin kerhohuoneella, jossa Turku-Helsinki -Trivialmatsi päättyi isäntäkaupungin katkeraan tappioon. Siitä sitten Kallion baareja kiertämään. Ekana trendibaari Rytmi, jossa en ole ennen ollut. Vähän kallista, mutta kenties pääkaupungin parasta musaa...Artisti toisensa jälkeen miellytti korvaa aivan suunnattomasti. The Strokes, Tricky, Super Furry Animals, DJ Shadow..aika kavalkaadia. Siirryttiin vielä cafe mascotiin, joka oli myös ihan mesta paikka. Ratikka oli meille liian nopea, joten kävelimme tihkusateessa takas keskustaan. Sää oli tilattu, tietenkin. Pysyvätpähän turkulaiset poissa täältä, kun luulevat, että sää on aina tuollainen. Illan päätepiste oli Oluthuone Kaisla. Kaiken kaikkiaan ihan messevä kokemus, omankin ainejärjestömme porukkaa oli aktivoitunut miellyttävän paljon. Maailma piti jälleen todeta pieneksi paikaksi kun eräs fuksimme paljasti asuneensa veljeni naapurissa monta vuotta (Lauri: Minna Seikkula lähettää terveisiä). Dialogi oli aika koomista. "Mä taidan tuntea sun veljen." "Et varmasti tunne"...mutta olin kerrankin väärässä. Ihqt pojat Petri ja Antti tulivat matalaan majaani yöksi. Matka Tapiolaan taittui tilataksilla suuren maailman malliin. Runopojat latelivat rispektiä kun isi on kääntänyt hienoja runoja (aidon runopojan merkki on laukusta löytyvä Catulluksen muistilapuilla koristeltu runokirja) ja kirjahyllyissä löytyy. Ehkä en olekaan enää väärinymmärretty kirjojen hamstraaja. Runopoikien joukossa tämäkin räpeltäjä on kuningas...

Tänään isänpäivää...saatoin Turun juna-asemalle ja suuntasin Kirkkonummelle. Vähän kahvia ja ylimääräisiä välikohtauksia. Ehkei aina voi olla täydellisen leppoisaa. Westendissä isovanhempien luona rupesin miettimään, että onhan toi ihan kivaa olla vanha ja toimeton. Sitten voi lukea kaikki ne kirjat, jotka on aiemmin elämässä jäänyt lukematta! Eläkeikä, täältä tullaan.

mikä on fiilis?

Ei paljoa huvita kirjoitella, enkä oikein tiedä miksi. Ehkä tää syksyn ankeus ajaa luomis- ja ilmaisuvoimankin ihan rappiolle. Talven yli on syytä käyttäytä kuten välillä nukkuva ja välillä syövä robotti? Joo...Onneksi on sentään mainio laulu- ja soitinyhtye Liekki, jonka kuuntelu tuo ainakin muutaman keväisen valonsäteen tänne sateiseen pimeyteen. Onneksi on myös leffoja, kuten eilen katsottu Before Sunset, joka oli kyllä ihqnyyhkyleffojen parhaimmistoa. Jälleen kerran, näyttää siltä, että ne oikeasti hyvät elämykset jää kummittelemaan seuraavien päivien ajaksi pääkoppaan. Yllätyin jonkun verran, koska ko. leffan ensimmäinen osa, Before Sunrise oli "vain" ok, ja ehkä vähän lattea ja tylsä. Tämä uudempi oli sitten ihan toista maata...ehkä jopa parhaita leffoja vähään aikaan! Sinänsähän tuo aiempi kommentti on outo, koska periaatteessa leffat ovat ihan samanlaisia: poika tapaa tytön, pari keskustelee kaikesta mahdollisesta ja lopulta eroaa. Tässä kuitenkin ykkösosassa kuvatun pariskunnan vanhentumisen myötä tullut särmä, parempi rytmitys ja muutenkin kohtalokkaampi ote vaikuttivat tosi suuresti. Aiempi tämän luontoinen fiilistelypätkä oli Tahraton mieli, joka olikin viime vuoden paras leffa. Toki tämä romanttinen pläjäys on ollut jo vuokrallakin iät ja ajat, mutta ei kai ihmistä voi "kiireistä" syyttää näinä hektisinä aikoina?

Vähän suututtaa ja kiukuttaa...itkupotkuraivarikäyrä nousee uhkaavasti. Ehkä tollaset yleislapsimaiset raivarit yleistyvät näin syksyllä kun valo vähenee opiskelukiireiden kasvaessa. Vaikka eihän mulla mitään kiireitä oikeasti ole.

Ai niin, tänään oli tiukkaakin tiukemman itseanalyysin paikka kun puheviestinnän tunnilla jaariteltiin minuutti vapaavalintaisesta aiheesta ja katseltiin sitten sitä huojumista ja huitomista videolta. Hyvä Heikki, ihan hyvinhän se meni. Tuli vaan jotenkin sellanen olo, että huh huh. Miten kukaan jaksaa kuunnella mun jorinoita luonnossa kun hajoilin jo tohon minuutin otteeseen =) Olisinkohan oma kaverini, jos en olisi mä...ikuisia kysymyksiä.

sadetta...

Ulkona on hirmu pimeetä ja sade vaan ropisee. Onneksi Suski löysi täydellistä sadepäiväviihdettä, vieläpä George W. -aiheista sellaista täältä. Huomatkaa, että jos miekkonen jumittuu, hiirellä voi ohjailla eteenpäin. Ihan käsittämättömän kiehtova juttu, jaksettiin naureskella sille pidempään kuin luulisi.

Tähän lauantaipäivään aiheutti ja aiheuttaa mystiikkaa sekin, että kun nyt perustin työaseman tänne Suskille niin huomasin, että kone bongasi täältä langattoman netin. Mistäs sellainen on tänne tullut? Mikäs siinä, en valita...hyvä karma vallitsee.

bundolo!

Huh, miten tämä päivä humahtikin ohi...En oikein tiedä missä vaiheessa sitä aikaa kului niin paljon, että kello on nytkin jo seitsemän. Vaikka vasta äsken heräsin. No siis: Raahauduin Taikkiin kuuntelemaan Reijan väitöstä, eli siis fiilistelemään niillä kesätöilläni. Ilmeisesti ajatukseni työn laadusta olivat outoja, sillä ainakin vastaväittäjältä sateli kehuja. Näköjään "tiedettä" voi tehdä kahdella tapaa saavuttaen saman lopputuloksen. Pikkutarkasti ja tutkivasti tai suhteellisen leväperäisesti ja yleistävästi. Tai sitten ei ehkä kannata kuunnella fuksia, joka luulee tietävänsä asioista jotain.
Sieltä pohjoisen perukoilta suuntasin salille, jossa pääsin korkkaamaan pari päivää sitten laaditun kuntokuurin. Tehokkaalta tuo tuntui, saas nähdä huutaako lihakset huomenna leipää vaikka niin yritin venytellä. Aikaavievää puuhaa toi salilla käynti kyllä on. Kaiken kaikkiaan meni melkein kaksi tuntia koko rupeamaan.
Alan myös vähän hajoamaan omaan luonteeseeni. Typerä stressaaja. Stressiä voi ottaa myös siitä, että on stressiä. Suosittelen! Jotain tekstiä pitäisi tahkota aiheesta x, ja tunnetusti alku on aina vaikein. Aihe, jota ajattelin saattaa vielä olla hitusen liian laaja tähän viissivuiseen, jota on tarjottu työn mittakaavaksi. Ja juuri kun vuosi sitten vannoin, etten enää tee mitään niin tyhmää kuin valitsen aivan liian ison esseenaiheen ja yritän räveltää siitä jotain kasaan. Nimim. kymmenen sivua kolmen runokokoelman yhteistematiikasta. Ehkä pitäisi vaan suoraan ryhytä kirjoittamaan isoja, paksuja kirjoja, jotka sitten siirtyvät ylähyllylle pölyttymään niin kuin hyvän kirjan kuuluu. Ei toi väitöskirjakaan näytä niin paha nakki olevan...

Nyt se angsteilu saa loppua!

Ja niin nekin elämää suuremmat työmäärät sitten humahtivat pois harteilta. Rupesin itsekin jälkeenpäin vähän ihmettelemään edellisen merkinnän angstia, kun sitä kirjoittaessa ei edes pahemmin ottanut päähän. Jotenkin siitä vaan tuli sellanen "niin paljon hommia, niin vähän aikaa" -tyylinen. Paskat...Ei niitä hommia paljon ollut, ja nyt nekin on hoidettu. Oppimispäiväkirja (ihanaa! ei enää oppimispäiväkirjoja!) humahti mailin välityksellä opettajalle ja taatusti upeat tenttivastaukset aloittavat reissunsa kohti professori Riikosta. Miksi ihmeessä mä stressaan niin paljon tollasista pikkujutuista? Voi ei, nytkin olis essee aloitettavana...kurssille, joka arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Argh, kuinka rankkaa. Ehkä vois tällä kertaa nauttia siitä, että ei oo paljon hommia eikä aloittaa mitään kauheeta ja säälittävää kitinää. Se on melkein loukkaavaa niitä kohtaan, jotka oikeasti tekevät paljon hommia. Mulla siis skulaa ihan hyvin...

Tentti siis meni aika jees ja sen jälkeen treffattiinkin Annan kanssa lounaan merkeissä. Olin aamu-unisuuksissani unohtanut kännykän kotiin mutta saatiin mailin välityksellä sovittua paikka ja aika. Voi tätä nykyteknologiaa! Mikäs siinä sitten syödessä ja jutellessa, sain vielä kaikkien ihannoiman ökykirjailija Tuomas Vimman uuden kirjan lahjaksi. En tiedä mikä Vimmassa viehättää, mutta harva osaa olla niin helvetin röyhkeä, elitistinen ja silti niin hauska ja viihdyttävä. En minä mitään korkeakirjallisuutta kuluta, perkele!

Kotiin tultua tein jonkinasteisen suursiivouksen ja ajoin paikkoihin keräytyneet pölyt ajasta ikuisuuteen. Nyt kotonakin alkaa viihtyä kun ei ole kaikkialla kirjapinoja ja pölyn peittämiä paperiröykkiöitä. Toinen kirjahyllykin on jo täynnä, mikä nyt avuksi? Ei muuta kun Ikeaan ostamaan lisää Billyjä.

Aiemmassa merkinnässä hehkutettu Sigur Rosin keikka oli kyllä ihan pään räjäyttävä kokemus, sillä suurimmat fiilikset alkoivat nousta vasta päivä keikan jälkeen. Huh huh. Ja orkesterin uusin levy on myös ihan mainio.

Illalla saa spagua, nam. Kunhan se yks saapuu sieltä pörssi-illasta...Voi noita kauppatieteilijöitä =)