alituisia korjauksia

Pitää heti tehdä muutama muutos joululahjalistaan. Kyllä ne tontut täällä Tapiolan seudullakin varmaan vielä hyppii, joten eiköhän tämäkin onnistu. En mä ehkä sitä iPodia tarvitse kuitenkaan. Nykyinen soitin on vielä ihan hyvä, ehkä siis kannattaa ajaa se ihan loppuun asti. Kävi myös ilmi, että se Trivialin dvd-versio on joku ihme "populaarikulttuuri-extra". Viattomana kun olin luullut, että se olisi perinteinen trivial. Ei, kaikki kysymykset koskevat ilmeisesti trendejä, viihdettä ym. En mä ehkä sellasta halua. Toisaalta, tuli mieleen, että voisin ruinata isiltä New York Review of Booksin sähköisen tilauksen. Kyseessä on ehkä maailman paras kirjallisuuslehti, eli aivan oivaa luettavaa kirjallisuudenopiskelijalle. Nettiversiossa harmillisen moni artikkeli on salattu, ja tilaus avaisi ne kaikki. Joo, tätä mä pyydän. Printteri ja kirja pysyvät listalla, nytkin olisi edellä mainitulle kapistukselle tarvetta. Suskikin oli näköjään laittanut lahjalistan blogiinsa. Siinä oli ainakin mistä valita, saa nähdä mitä tässä oikein keksii.

Lukaisin juuri viimeisen "viihdekirjan" vähään aikaan. Nyt, ennen kuin lähipäivinä alkava tenttiinlukumaraton (6 kirjaa) iskee päälle, on ollut ihan mainiosti aikaa lukea huvikseen, ja kuukauden aikana silmien alla onkin käynyt ainakin Yann Martelin novellikokoelma, Tuomas Vimman Toinen sekä juuri lopetettu M. John Harrisonin Light. Kyseessä oli ehkä neljäs sci-fi -kirja, jonka olen ikinä lukenut. Ihan hyvä se oli, vaikken ehkä kuitenkaan ymmärrä scifiä kovin hyvin. Em. kirja tuntui vielä vaativan jonkun verran fysiikan tuntemusta, jota ei tämän pojan päästä löydy sitten yhtään. Kyllä se silti oli ihan mukava lukuelämys, mutta tuntui vaan, että olisi saanut enemmän irti jos olisi tajunnut ihan kaikki mitä siinä selitettiin. On tuo silti ihan kiinnostava genre, kun kirjailijalla on vielä niin paljon enemmän vapauksia maailman luomisessa kuin perinteisemmissä lajityypeissä. Voisin kuvitella, että monet scifikirjailijat innostuvat niin paljon siitä maailman kehittelystä, että henkilöt jäävät pelkiksi paperinukeiksi. Lightissa tätä ei onneksi tapahtunut. Ihan hyvä siis, mutta kyllä Philip K. Dickin klassikkokirja Do androids dream of electric sheep? (josta tehtiin myöhemmin mahtavan upea Blade Runner -elokuva) oli parempi.