rokkia ja vetistelyä

Ehkä viimeinen naula siihen arkkuun, jossa hautaan lähetetään se "aktiivinen musiikin kuuntelija", joka olen ehkä joskus väittänyt olevani on se, että olen alkanut fiilistellä pienellä yhtyeellä nimeltä The Strokes. Bändihän oli 5 vuotta sitten luultavasti maailman hypetetyin yhtye...ei tämä nyt ehkä mitään maailman upeinta musaa ole, mutta ihan toimiviaa rokkia tänne syysmyrskyjen keskiöön. Kiitos tästä edellisessä merkinnässä mainitulle Rytmille, ja sen musamaultaan oivallisille työntekijöille.

On syytä mainita myös eräs toinen asia, josta suunnittelin tekeväni blogimerkinnän jo jenkkeihin matkatessa. Nimittäin Tim Burton ja hänen elokuvansa. Puheltiin Ryhäsen kanssa siellä Sigur Rosin keikalla miekkosesta, ja manailin sitä, miten kaikki Burtonin pätkät ovat sellaista "huimaa hulluttelua", jota ei vähänkään kyyninen ihminen pysty katsomaan. Nyt kuitenkin katsoin lentokoneessa Saksikäsi-Edwardin ja olin leffan lopussa ihan tippa linssissä. Leffojen äärellä vetistely ei ole mitän ihan tutuinta puuhaa, joten ehkä herra Burton osaa vetää juuri oikeista naruista kertoessaan tarinoitaan yhteiskuntaan sopimattomista ja väärinymmärretyistä hahmoista. Muistin siinä samalla, että miehen uudempi pätkä, Big Fish, aiheutti ihan saman reaktion. Olisi vääryys olla antamatta ainakin näille kahdelle tekeleelle sitä kuuluisaa "suosittelen lämpimästi" -leimaa. Jos runopoika heltyy tunteilemaan, mikset sinäkin?