täällä ovenkahvatkin ovat kultaa

Eilen meni loppuilta ihan mukavissa merkeissä, kävin katselemassa maisemia Empire state buildingin huipulta (perus 45 minsan jonotus ennen sitä) ja taisin onnistua vähän vilustuttamaan itseäni siellä. Päivällistä syötiin hienossa pihvipaikassa, jossa tunnelmaa tosin häiritsi viereisen pöydän känninen vanhus, joka raivosi tutuilleen Bushin hallinnosta ja selitti, kuinka hän tappaisi ihmisiä jos ei jäisi siitä kiinni. Sinänsä outoa, että se rafla ei ollut mikään räkälä vaan aika fancy paikka. Ja silti tuollaisia...


Ja niin sitä sitten tultiin isosta omenasta jenkkilän pääkaupunkiin, ihan George W. Bushin ovelle asti. Tämä DC tuntuu olevan aika aavekaupunki sunnuntaisin, missään ei liiku ketään, paitsi pari turistia. Mikäs siinä, kolmen tunnin junamatkan jälkeen runopoika lähti käppäilemään ympäriinsä, ja ehtikin jo nähdä Valkoisen talon ja paljon muuta. Ihan hieno paikkahan tämä on, mutta vähän karu. Hotelli onkin sitten sitäkin hienompi. Jo asemalla taksikuski sanoi "You know, that's one of the most expensive hotels in the city?". Ja ihan mieletön viiden tähden palatsi tää onkin...pääsee taiteilijakin kerrankin leikkimään rikasta ja menestyvää. Huoneissa on nettiyhteys, joten isin koneen kautta pääsee vihdoin käyttämään ihanaa suomi-näppistä. Ä ja Ö mä lovetan teitä...Ihan hyödyllistä kyllä olla tällä lailla siivellä vierailemassa täällä näinkin luksus-olosuhteissa. On noi tuomareiden kongressit kyllä ihan tarpeellisia, joo.

Tulevat päivät menevät varmaan vähän sooloiluksi kun isä kokoustelee...mikäs siinä, tuntuu itse asiassa aika mainiolta ajatukselta. Kotiinkin olisi kyllä kohta kiva päästä. Huh huh, alkaa tää jenkkiläkin olla taas toistaseks nähty.