tiistaina, elokuuta 21, 2007

DVD-repsahdus

Eilen sitten murtui pitkään voimassa ollut DVD:iden ostokielto, jonka olin langettanut huomattuani miten vähän niitä oman hyllyn leffoja tuleekaan katseltua. Puolustan kuitenkin leffojen omistamista etenkin silloin kun on kyse suosikeista, tai potentiaalisesti tuohon ylvääseen joukkoon nousevista tekeleistä. Anttilan alesta tarttui siis mukaan kaksi uudehkoa leffaa, jotka molemmat on vaiettu lähestulkoon kuoliaaksi: Darren Aronofskyn The Fountain sekä Michel Gondryn Science of Sleep. Näin tuon jälkimmäisen viime vuoden Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, jossa se vakuutti vaikka tekstien kanssa olikin jotain häikkää, eikä ahkerasti puhutusta ranskasta siis aina saanut oikein tolkkua. En edes ollut tajunnut, että pätkä olisi DVD:llä, saati sitten alessa.

The Fountain on vielä kiinnostavampi tapaus. Unelmien sielunmessun ohjaajan uutuus, jota tehtiin eeppisissä merkeissä pitkään ja hartaasti. Ilmeisesti alunperin Brad Pittin ja Cate Blanchettin piti näytellä pääosaa. Hanke kuitenkin kariutui, mutta myöhemmin Aronofsky sai leffansa valmiiksi, eri näyttelijöillä (Hugh Jackman ja Rachel Weisz) sekä 40 miljoonaa dollaria pienemmällä budjetilla. Suomessa leffa oli levityksessä vain Cinema Mondon kautta, Kino Engeliin piilotettuna, vailla suomi-tekstejä. Ilmeisesti se on ollut kaupallinen floppi muutenkin. Eikä mikään ihme. Ei se silti huono ole, ja vaatii varmasti vielä usean katselukerran, on se nääs sen verran omalaatuinen tekele. Jos on mahdollista tehdä pienimuotoinen eepos, on Aronofsky nyt tehnyt sen. Tarina, ja etenkin rajaus, on koko ajan sama kuin maailman eeppisimmässä toimintaleffassa (ilmeisesti leffan piti alun perin olla enemmän tällainen), mutta lopulta se ei olekaan muuta kuin pieni tarina ihmisistä ja kuolemasta. Todella hämmentävää, sanon minä. Vaikka tietyt new age -elementit jättivät ainakin ensikatselulla kylmäksi, on The Fountain sen verran kaunis leffa, että saa suositukset, outoudestaan huolimatta (tai ehkä siitä johtuen?). On myös varmasti lupaava merkki, että leffa jäi kummittelemaan pääkoppaan samalla lailla kuin useat kaikkien aikojen suosikeiksi nousseet.

Totisesti, nämä leffat on kiva omistaa. Piakkoin kokoelman pitäisi karttua Amazonista tilatulla Inland Empirella (90 minuuttia poistettuja kohtauksia!), jonka jälkeen voikin taas ryhtyä DVD-askeesiin.

1 Comments:

At 3:31 ip., Anonymous Anonyymi said...

Joo oon samaa mieltä tuosta DVD-ostokiellon jatkumisesta alkaen nyt.

- Suski

 

Lähetä kommentti

<< Home