ei mikään perinteinen nokkela otsikko

Olen alkanut vastustaa opintopäiväkirjoja. Etenkin kun eilisellä tv-tutkimuksen kurssilla tarkennettiin, että merkintöjä tulisi tehdä sivu per kerta. Kuinkakohan ekan vuoden opiskelija pystyisi tekemään esseistisen merkinnän aiemmin tuntemattomasta aiheesta, joka on hyvin muotoiltu ja vain sivun pitkä? Argh. Niistä hienoista ideoista tulee väkisin sellaisia pirun hahmotelmia "olen sitä mieltä, että" "tämä oli mielenkiintoinen pointti". Eihän siinä sivun mitassa ehdi edes perustelemaan näkemyksiään. Plip plop, tuo päiväkirjamalli ei edelleenkään ole se paras oppimisen väline, ainakaan tämän epätoivoisen raapustajan mielestä. Koko ajan on sellainen tunne, että ne omat ajatukset on täyttä sontaa. Niinpä: oppimispäiväkirja paljastaa sen, ettei oppilaalla todella ole mitään omia ajatuksia. Näin siis ne, jotka opettelevat tentteihin asioita ulkoa, ovat varsin huonossa asemassa. Ajatuksia? Minulla? Älä naurata...

Ok, ehkä tähän kohtaan tauko. Ellukin sanoi lauantaina, että älä puhu siitä koulusta niin paljon. Mutta kun ei mun elämässä ole tällä hetkellä juuri muuta!

Nytkin istun kotona (ei luentoja tänään) ja mietin mitäs sitä tekisi. Todella outoa, että tällaisella lusmuilulla voi saada kasaan tiedekunnan suosittaman määrän suorituksia. Ehkä kaikki tämä on osa kieroa suunnitelmaa humanistien pään menoksi. Vapaa-ajan ja tyhjäkäynnin täyttämä opiskeluaika valmistaa siihen, että onnellinen maisteri valmistuu kortistoon. Opiskeluvuodet = Työttömyyssimulaattori v. 1.0?

Iltapäivällä suuntaan salille (hui!). Saas nähdä mitä siellä tapahtuu...kesämassat saanevat huutia? Illalla katsomaan Almodovaria oppiaineen porukan kanssa. Mikäs siinä, olen muutenkin saanut jonkunlaisen leffahuuman päälle, osittain sen takia, että opinnot täyttyvät erilaisista elokuvatutkimuskursseista, osittain sen, että luettavaksi on osunut Theodore Roszakin Flicker, aika mainioin oloinen romaani elokuvista ja niiden kierosta maailmasta. Etenkin Orion ja elokuva-arkisto kiinnostavat kovasti, kaikki vanhat leffat, jotka ovat jääneet näkemättä tulisi tietty nähdä. Kun vielä pääsee ihan teatteriin katsomaan. Ainakin toi Almodovar-sarja pitäisi nyt hyödyntää ja nähdä ainakin ne kehutut uudemmat (Kaikki äidistäni, Puhu hänelle, Huono kasvatus). "Ne hukatut opiskeluvuodet" voisi viettää paljon huonomminkin kuin leffojen, kirjojen ja ennen kaikkea kavereiden kanssa...