Pitkä, tylsä ja akateeminen selostus kirjojen kiehtovasta maailmasta

Mein gott, jo toinen päivitys tänään...Ihmeellinen apatia, sekä henkisesti että fyysisesti. Kirja (Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan) ei meinaa kiinnostaa eikä edes pysy kädessä. Lenkille voisi mennä mutta kun on niin kovin väsynyt olo. Prkl. Ehkä tähän tunnelmaan auttaa laatia pienoista listaa kesän aikana luetuista kirjoista kommentteineen. Jos tämä blogi vielä puolen vuoden tai vuoden päästä porskuttaa, on sitten kiva katsella mitä mieltä on eri opuksista ollut.

Kesän kirjarumba alkoi suoraan pääsykokeen jälkeen eli kesän alussa. Kesälaitumelle päässyt runopoika päätikin aluksi sivistää itseään uudehkolla suomalaisella kirjallisuudella.

Tuomas Vimma : Helsinki 12
Ökyrikkaiden kulinaristinuorten rahanhajuista seikkailua merkkituotteiden, paheellisten elämäntapojen ja ajoittaisen "työnteon" maailmassa. Satiiri (?) oli oikein mehukasta ja överiksi vedettyjen henkilöiden edesottamuksia seurasi mielellään. Kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä kirja, ja toimi mallikelpoisena pääkopan nollausvälineenä reilun kuukauden pääsykoepänttäyksen jälkeen. Vimma kirjoittaa ilmeisesti seuraavan kirjansa kirjankustannusmaailmasta...maltan tuskin odottaa.

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Vielä vähän aikaa sitten tallustelin samoja oppiaineeni käytäviä kuin kirjan kirjoittaja, joka on siis ex-yliopistoni laitoksella opettajana. Joitain palkintojakin keräillyt kirja paljastui lukemisen arvoiseksi. Ajoittain vähän liian tietoisen vaikea kirjoitustyyli aiheutti vähän alkuhankaluuksia, mutta vauhtiin päästyä kirjan hienosti suunniteltua rakennetta saattoi vain ihmetellä. Nuorten ja vanhojen ihmisten elämät risteilevät läpi aikakausien saman lähiöalueen ympärillä, ja esitelty henkilökavalkadi on runsaudessan ja erilaisuudessaan mainio. Pidin.

Välihuomio: heitin edellämainitun pätkän luonnoslaatikkoon, kävin lenkillä, ja nyt olo onkin jo parempi. Liikunta olkoon siunattu. Puuduttava listaus jatkukoon:

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Viime syksynä paljon huomiota kerännyt esikoisromaani yllättää kielellisellä leikittelyllä, joka ei edes usein sorru brassailluksi. Kolmen tyhjäntoimittaja-holistin päätöntä reissua ympäri Kalliota seuraa mielellään, ja pian huomaa ajattelevansa niin kuin Rimminen kirjoittaa. Oudosti, koukeroisesti, epäselvästi, mutta ah-niin-runollisesti.

Paul Auster: The New York Trilogy
Kolmesta romaanista koostuva trilogia 1980-luvulta. Identiteettipohdiskelua dekkarimuodossa. Nämäkin opukset toimivat mainiosti (olenko lukenut pelkästään hyviä kirjoja, vai enkö osaa/viitsi kritisoida?), ja juuri näin ns. postmodernia romaania pitääkin tehdä. Ei villejä muotokokeiluja, joissa sanat on järjestetty sivulla mielivaltaiseen asuun, vaan käyttämällä perinteisempää muotoa paljastaakseen sen omat lainalaisuudet.

Umberto Eco: The middle ages of James Joyce
Paljon puuduttavampi tutkielma kuin luulin, Econ lukijoita kosiskeleva tyyli ei ilmeisesti ollut vielä tekstin kirjoitusaikaan, 1960-luvulla, syntynyt. Raskasta tekstiä keskiajan maailmankuvan yhtymäkohdista ja eroista kyseisen irlantilaisherran tuotannossa. Puuh.

Milan Kundera: Romaanin taide
Innostuin kesän kunniaksi lukemaan Kunderaa oikein urakalla. Pidin muutama vuosi sitten Olemisen sietämättömästä keveydestä älyttömästi, mutten ollut lukenut muita tekijän kirjoja. Tämä esseekokoelma on kirjallisuusesseiden kastissa vertaansa vailla. Mielettömiä havaintoja romaanin kehityksestä, sekä sen tavasta peilata ihmisten samanaikaista muutosta, Kunderan erehtymättömään tyyliin kirjoitettuna.

Milan Kundera: Petetyt testamentit
Toinen esseekokoelma, ehkä hivenen raskaampi kuin edellinen, tällä kertaa myös musiikki vahvasti edustettuna. Kundera on ehkä paras Kafka-kommentoija, jota olen lukenut.

Milan Kundera: Naurun ja unohduksen kirja
Ei enää esseitä, vaan romaani, joskin tämäkin on enemmänkin tutkielman ja romaanin välimuoto (kuten on koko Kunderan tuotanto!). Nousee lähelle Olemisen sietämätöntä keveyttä, ja jotkin teemat ja ajatukset yhdistävätkin näitä kahta. Taminan matka lasten saarelle on poikkeuksellisen hieno jakso, joskin jotkut ideat tuntuvat vähän turhan hankalilta kesän ja liiallisen auringonvalon turruttamille aivopolosille. K:n henkilökuvaus on ainutlaatuista sen lämmössä, myötätunnossa ja kriittisyydessä.

Milan Kundera: Identiteetti
Vielä yksi, tämä itseasiassa Suskin löytö Lahden ABC-Renkomäen kirjamyymälästä =). Nopea lukuhetki, ihan ok kirja, joskin vahvistaa mielipidettä siitä, että Kunderan parhaat kirjat taitavat olla jo kirjoitettu. Nämä uudemmat, ranskaksi laaditut eivät yksinkertaisesti ole enää niin hyviä.

Dan Brown: DaVinci -koodi
Kelpo jännäri, joskin historiafiilistelyt vähän häirtsivät. Todisteeksi ks. edelliset blogimerkinnät.

Umberto Eco: Ruusun nimi
Hidasta alkua seurasi ihan kelvollinen kirja, jossa ajoittain tuppasi häiritsemään ainoastaan tekijän brassailu. Keskiaikainen murhamysteeri piti kuitenkin otteessaan loppuun asti, vaikka niin monista eri aineksista (etsiväkertomus, kirjallisuustieteellinen kommentaari, keskiajan estetiikan kuvaus, keskiajan teologian kuvaus, empiiriset menetelmät vs. jumalallinen ilmestys ym. ym.) kyhätty stoori ei voi olla vaikuttamatta hajanaiselta.

Ja siinä se...Kuten edellä mainitsin, tällä hetkellä käsittelyssä Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, joka ei ole temmannut ainakaan minua mukaansa ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Toivon mukaan myöhemmin selviää paraneeko tarina, tai ainakin ne syyt miksi kirja ei viehätä. Nyt ruoanlaittoon ja myöhemmin tupareihin. Kertokaahan, miksi vasen käteni on näin puutunut??