Jarmusch-jorinoita, osa 3: surullista ja kaunista

Eilen alettiin leffasarjassa jo lähestyä varsinaista kliimaksia. Olin nähnyt Down by Law (1986) -pätkän kerran aiemmin mutta nyt kyllä kolisi. Meininkiä ei haitannut edes se, että jostain syystä projektori sammui n. leffan puolivälissä pariksi minuutiksi, mitä lie ongelmia...tai sitten koneenkäyttäjä oli unohtunut kahville kelanvaihdon ajaksi.

Mutta tosiaan, tämä kolmesta oudosta vankikarkurista kertova pätkä oli aivan mahtava yhdistelmä genreviittauksia ja outoa satumaista tunnelmaa. Pääosissa jälleen kaksi Jarmuschille tyypillistä luuseria, jotka eivät pärjää elämässä ja ovat siis helposti huijattavissa - vankilaan asti. Karatakseen linnasta tyypit tarvitsevat kuitenkin Roberto Benignin esittämää italialaisturistia, jonka vähäinen kielitaito tuokin leffan synkkiin ja ankaraan sävyihin sitä outoa komiikkaa. Vaikka kielipelleilyille nauraminen on usein melko väsynyttä touhua, toimii se tässä jostain syystä ihan täysillä. Kommunikaatiovaikeudet tuntuivat muutenkin olevan tapetilla; kun joku puhuu, on hyvin luultavaa, että muut ymmärtävät asian täysin väärin. New Orleansin rapistuvat kaupunkimiljööt ja suoalueet olivat tajuttoman hienoa katseltavaa ja vankilaleffojen (sekä muidenkin vanhojen jenkkileffojen) peruspiirteiden kierrätys oli tehty mainiolla tavalla. Alleviivattu jenkkileffoihin viittailu nousi erikseen esiin, sillä yleensä Jarmuschin leffat ammentavat aika pitkälti Eurooppalaisesta perinteestä. Ehkä juuri siksi, että leffan oma tunnelma oli niin poikkeava ja unenomainen, tuntuivat italiaanon viitaukset "hei, tämähän on kuin eräästä amerikkalaisesta elokuvasta" kaksin verroin hauskoilta ja toimivilta.

Vain harvoissa leffoissa olen nähnyt noin hyvin kehiteltävän jonkinlaista arkipäivän satua (ehkä suurimpana poikkeuksena Tim Burtonin pätkät, jotka tavallaan ovat täysin fantastisia, mutta pohjimmillaan kuitenkin maailman tavanomaisimmista asioista kertovia). Epätodellisessa tunnelmassa mikään ei tule yllätyksenä, ja tuntuukin loogiselta, että tyypit pääsevät karkuun ja yksi löytää vaimon, "ihan kuin satukirjassa". Benignin omalaatuiseen fraasikirjaansa kirjoittama epätavallinen tervehdys "It's a sad and beautiful world" on täyttä totta sekä elokuvan viitekehyksessä että missä tahansa maailmassa.

-------------

Kesäduuni no. 2 on nyt sitten tehty ja lähetetty eteenpäin, eli fiilis on taas kerran melko hyvä. Meiko ja hiekkakuoppa on tämän kesän osalta korkattu ja minigolfissakin saatu aika kelpo tuloksia (nehän siinä on kuitenkin tärkeimpiä, ei se hauskanpito, eikö?). Huomenna lisää Jarmuschia, Stellan keikkaa ja ylihuomenna Provinssiin. Toppis!