ihmisraunio lausuu ajatuksiaan

voi voi. Kaikenlaista on taas tapahtunut sitten viime merkinnän. Tämänhetkinen olotila ei tosin ole ehkä se paras mahdollinen asioiden pohdintaan ja muisteluun, olo on aikamoinen. Taidan olla aika ihmisraunio, enkä ole edes varma miksi. Ehkä toi kahden päivän juominen vaatii veronsa. Tuntuu kuin yhtäkkiä olisi tosi irrallaan kaikesta tutusta ja turvallisesta ja jonkinlaisena vankina päänsä sisällä. Outoja ajatuksia ja mielleyhtymiä tulvii joka paikasta. Väsyttää muttei nukuta. Aika outo krapula siis. Miksi ihmeessä tuntuu siltä, että nyt on jotenkin erityisen vastuussa itsestään ja muutenkin omillaan?

Uusi vuosi meni älyttömän hyvin ja yhdyn mielelläni muidenkin esittämiin kiitoksiin ja ylistyksiin illan emännille. Mikäs siinä ollessa kun on kaikki kaverit ympärillä ja runsain mitoin hyvää ruokaa ja juomaa. Hmh, taisin sanoa täsmälleen noin aiemmassakin, kemuja ennakoivassa blogitilityksessä. Mut mitäs siitä, sietää mokoma tulla sanotuksi toiseenkin kertaan. Hienon duunin oli Suski, Ellu ja Henna (sekä muut) tehnyt. Alkomahoolin kanssa tuli ehkä läträttyä vähän liikaa, mutta sain joten kuten skarpattua käytöstäni ja vedin itseni kuilun partaalta pois kuolaava idiootti -vaiheesta. Oli kyllä yksi jos toinenkin ihminen hiukan humaltunut, mutta sehän kuuluu asiaan.

Eilinen meni aikalailla krapuloidessa, aamuinen olo oli eittämättä hirvein vähään aikaan. Syynä saattaa olla (taas kerran) kaikkien kivojen eriväristen ja -makuisten nesteiden juonti sekaisin. Illalla mentiin kuitenkin katsomaan Tiktakkia Gardenille. Tai oltaisiin menty jos ko. paikan lipunmyyntikäytännössä olisi ollut järkeä. Hommat on aika reisillä jos etukäteen ostetulla lipulla ei pääse sisään. Ihme spedeilyä. Gardenin tilalle valittiin sitten tuttu ja turvallinen Sladdi. Mukana menossa oli koko Jaakon perhe. En ole oikein päättänyt onko se jotenkin outoa vai ihan ok, että niiden perhe dokailee yhdessä kaikissa mahdollisissa paikoissa. Ei siinä tosin ihmeempiä, kivoja tyyppejä ovat. Ja olihan se hauska katsoa Jaakon porukoiden menoa tanssilattialla. Kalja upposi taattuun darratyyliin eli ei alkanut tuntua ennen kuin loppuvaiheessa, jolloin humalatila sitten humahti kerralla päälle. Onneksi tie vei Sirkun selviytymisasemalle. Ja aamulla sikeän unen keskeltä Antin uljaaseen ratsuun ja kotiin. Joka johtaa siis tähän hetkeen, jolloin kokoan näitä kahden edellisen päivän palasia aika väsyneenä ja outona. Tänään voisi rauhoittua jonkun hyvän leffan parissa, jos unikin vaikka tulis jossain vaiheessa kylään. Kurkussa on harvinaisen piikikäs kaktus. En ole oikein edes tajunnut, että nyt on uusi vuosi. Samaa rataa se varmaan menee kuin aiempikin. Lupaan olla parempi ihminen ym. Jonkun liikuntaharrastuksen voisi kyllä oikeasti keksiä värittämään Turussa oleilua ja niitä iänikuisia hajotuspäiviä.

Tässä vaiheessa tarinaa Heikki sanoo hei hei. Olkaa kiltisti.