pitkään nukkuminen on ihan ok

Kun avasin silmäni olin vakuuttunut siitä, että kello on 9. Se oli sitten 12.30, eli päivä lähti sitä myöten sutjakkaasti käyntiin. Jo tutuksi tullut uniselitys seuraa: olin jostain syystä kavereiden järjestämässä juhlatilaisuudessa (varsin virallisen oloinen) soittamassa jostain käsittämättömästä syystä pianoa. Unessakin ihmettelin tätä, kun en soitinta hallitse. Epätoivoisesti siinä sitten pimputtelin yleisön huvitukseksi jotain ja sain kaikki närkästymään. Jaakko yritti avittaa soittamalla bassoa, mutta ilman vahvistinta. Mitäköhän tämä sitten mahtaa symboloida? Soitin (tai yritin soittaa) jazzklassikkoa Take Five.

Tänään pitäisi mennä Omenaan katselemaan alustavasti vähän joululahjoja. Sinne massojen sekaan, hui. Pitänee varmaan käyttää kyynärpäitä avuksi, jotta pääsee etenemään. Illalla sitten kai viihteen puolelle, tai näin oli ainakin eilen puhe. Saas nähdä.

Parasta juuri nyt:

1. Vapauden ja vastuuttomuuden tunne, joka kaikessa naivistisuudessaan vaikuttaa yhä piristävästi.
2. Afghan Whigsin levy Black Love: opiskelukaverin suosituksesta hankittu levy on aivan mainio.
3. Raymond Carver. Kirjoittaa helvetin hyviä novelleja, joita mietittyään tajuaa, ettei niissä oikeastaan tapahdu mitään.

Valitettavaa ei ole muista kuin uuden huoneeni paperinohuista seinistä, jotka varmistavat sen, että halutessaan jatkaa unia aamulla, on hyvin vaikea olla heräämättä jokaiseen olohuoneessa käytyyn keskusteluun.